FORTUM VALITTAA RUOTSIN ENERGIAMARKKINAVIRASTON PÄÄTÖKSESTÄ


                        
Ruotsin Energiamarkkinavirasto, Energimyndigheten, julkisti eilen vuotta 2003
koskevan päätöksen Fortumin kahden sähkönsiirtoalueen hinnoittelusta. Tämän
mukaan Fortum joutuisi palauttamaan noin 250 MSEK perimistään siirtomaksuista.
Jo aikaisemmin virasto oli julkaissut 13 muun siirtoyhtiön vastaavat
päätöksensä. Fortum valittaa lääninoikeuteen saamastaan päätöksestä, koska se
perustuu viraston käyttämään teoreettiseen sähköverkkomalliin, joka ei vastaa
todellisia olosuhteita. Kaikki muutkin päätöksen saaneet siirtoyhtiöt ovat
valittaneet. Päätökset eivät astu voimaan ennen kuin valitusprosessit on
saatettu loppuun. 

Fortum Oyj
Carola Teir-Lehtinen
Viestintäjohtaja

Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Tilaa