Fortumin energiakatsaus kiertotaloudesta: Ei tuhlata jätteitä

​VERKKOUUTINEN 29.11.2017

Fortum on julkaissut päivitetyn version kiertotalousaiheisesta energiakatsauksestaan. Alkuperäinen versio julkaistiin kesäkuussa 2017.

EU:n jätelainsäädäntö, niin kutsuttu kiertotalouspaketti, on parhaillaan viimeisteltävänä. Fortum tukee vahvasti jätedirektiivin muutosehdotuksia, jotka liittyvät vaarallisten jätteiden jäljitettävyyden ja erottelun tehostamiseen sekä kierrätykseen päätyvien materiaalien puhdistamiseen ei-toivotuista vaarallisista aineista. Tämä on ehdoton edellytys turvalliselle kiertotaloudelle.

“Tarvitsemme kunnianhimoisia kierrätystavoitteita niin yhdyskuntajätteille kuin myös teollisuuden ja kaupan jätteille. Kannatamme korkealaatuista kierrätystä, jota tulee kehittää ekosuunnittelulla sekä tuotevalmistuksen ja jätehuoltosektorin yhteistyöllä”, sanoo yksi katsauksen kirjoittajista Harri-Pekka Korhonen Fortumin Public Affairs -tiimistä.

Jätteiden terminen käsittely energia talteen ottaen on tärkeä osa kiertotaloutta. Materiaalihyödyntämiseen kelpaamattomat jätteet tulee ennemmin hyödyntää energiana kuin sijoittaa kaatopaikalle. Näin voidaan vähentää neitseellisten fossiilisten tai uusiutuvien polttoaineiden käyttöä sähkön ja lämmön tuotannossa. 

EU:n jäsenvaltiot sijoittavat vuosittain yhä yli 62 miljoonaa tonnia yhdyskuntajätettä kaatopaikoille. Kaatopaikoille sijoitetut biohajoavat jätteet aiheuttavat suurimman osan jätehuollon negatiivisista ilmastovaikutuksista. Tämä jäte sisältää myös valtavan määrän hyödynnettävää energiaa. Siksi Fortum kannattaa kierrätettävän ja hyödynnettävän jätteen kaatopaikalle sijoittamisen kieltämistä. Lisäksi Euroopassa jo olevaa jätevoimalakapasiteettia tulisi käyttää tehokkaammin sallimalla jätteiden siirto maasta toiseen hyödynnettäväksi silloin, kun vaihtoehtona on jätteen sijoittaminen kaatopaikalle. 


Fortum Oyj
Viestintä


Lisätietoja: 
Harri-Pekka Korhonen, Head of Heat Policies and Regulations, puh. 050 452 9321
Auli Westerholm, Public Relations Manager, Recycling and Waste Solutions, puh. 050 530 0264


Lisää aiheesta: 
Englanninkielinen energiakatsaus: Let’s not waste our waste
Lyhennelmä suosituksista (suomeksi) 


Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.. www.fortum.com/fi 

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Tilaa