Fortumin etäluettavien sähkömittareiden asennusprojekti päätökseen

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 4.10.2013

Fortum on saattanut päätökseen uusien etäluettavien sähkömittareiden asennukset Suomessa. Kolmen vuoden aikana asennettiin yhteensä 610 000 mittaria Fortumin sähkönjakelualueille.

Uudet mittarit ovat osa tulevaisuuden älykästä sähköverkkoa, joka mahdollistaa energian tehokkaamman käytön ja tukee siirtymistä kohti ekologisempaa energiajärjestelmää. Lisäksi älykäs tekniikka auttaa vähentämään sähkönjakelun keskeytysten määrää ja kestoa.

"Tutkimustemme mukaan suomalaiset kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia omasta sähkönkulutuksestaan ja kuluttajien kiinnostus sähkönkulutusta kohtaan kasvaa siirryttäessä sähkön tuntimittaukseen ja ajantasaiseen laskutukseen", sanoo Fortumin sähkön myynnistä ja jakelusta vastaavan divisioonan johtaja Timo Karttinen. "Asiakkaamme voivat tutustua sähkönkulutukseensa verkossa Fortum Valpas -palvelussa, missä kulutusta voi seurata tunnin tarkkuudella."

Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen toi hankkeen viralliseen päätöstilaisuuteen valtioneuvoston tervehdyksen. "Älykäs sähköverkko tekee energiaa ja ympäristöä säästävistä valinnoista mahdollisia kaikille suomalaisille. Olen ilahtunut siitä, että Fortumin hankkeessa ajateltiin ensisijaisesti asiakasta ja siitä, että yhtiöllä on jo useita uusien mittareiden ominaisuuksia hyödyntäviä palveluita", sanoi ministeri Viitanen Espoon Keilaniemessä perjantaina 4. lokakuuta.

Suomen lainsäädäntö edellyttää tunneittain tehtävää mittarinluentaa vuoden 2013 loppuun mennessä. Fortumin asiakkaiden käyttöön tuleva järjestelmä mahdollistaa huomattavasti lain asettamia vähimmäisvaatimuksia edistyksellisempien palveluiden tarjoamisen.

Fortumin hankkeessa työskenteli yhteensä lähes 200 henkilöä, ja sen aikana otettiin käyttöön täysin uusi mittarinhallintajärjestelmä, jonka toimittaa Schneider Electric. Eltel Networks vastasi mittareiden asennuksista. Noin 0,5 %:lle yhtiön jakeluasiakkaista mittaria ei ole vielä saatu asennettua. Nämä kohteet ovat tyypillisesti kesäasuntoja, ja niihin mittarit pyritään asentamaan lähikuukausina.

"Fortumin Älykkäät sähkömittarit -hanke onnistui yli odotusten", kertoo projektipäällikkö Harri Hauta-aho. "Saimme mittarit asennettua aikataulun mukaisesti ja asiakkaamme antoivat asentajille erittäin hyvää palautetta."

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoa:
Lisätietoa:
Harri Hauta-aho, projektipäällikkö, Fortumin Älykkäät sähkömittarit -hanke,
harri.hauta-aho@fortum.com, puh. 0405139961

Miriikka Laakkonen, viestintäpäällikkö, Fortum Oyj,
miriikka.laakkonen@fortum.com, puh. 0400 259 088

Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi

Tilaa