Fortumin kaukolämmön hinta on yritysasiakkaille jatkossa kuukausikohtainen – tavoitteena ohjata kiinteistöjä kestävämpään lämmön käyttöön

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 3.10.2017

Fortumin kaukolämmön hinnoittelu yritysasiakkaille uudistuu 1.1.2018 alkaen,
jolloin kaukolämmön hinnoittelumalli muuttuu energiantuotannon
kuukausikohtaisiin kustannuksiin perustuvaksi. Uudistus koskee kaikkia Fortumin
kaukolämpöverkkoalueita, joita ovat Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Järvenpää,
Tuusula ja Joensuu.

Fortumin kaukolämmön hinnoittelun muutos kuukausikohtaiseksi merkitsee
käytännössä sitä, että lämpimämpinä kuukausina kaukolämmön hinta on asiakkaalle
edullisempi suhteessa kylmiin kuukausiin, jolloin energiantuotannon
kustannukset ovat korkeammat. Muun muassa energiaremontit, huonelämpötila sekä
huomion kiinnittäminen lämpimän veden kulutuksen määrään ovat toimia, joilla
voi vuodenajasta riippumatta vaikuttaa lämmönkulutukseen, ja siten käyttää
energiaa fiksusti ja ympäristöystävällisesti. Kiinteistöjen energiatehokkuuden
parantamiseen on nykyään saatavilla myös älykkäitä palveluita, kuten Fortum
SmartLiving.

”Tavoitteemme on tuottaa kaukolämpö täysin hiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä.
Kuukausikohtainen hinnoittelumalli on yksi askel kohti parempaa
energiatehokkuutta, johon olemme niin ikään sitoutuneet esimerkiksi
vapaaehtoisten energiatehokkuussopimusten kautta. Tämä kaukolämpöalalla jo
laajasti käytössä oleva hinnoittelumalli ohjaa asiakkaita kiinnittämään entistä
enemmän huomiota omaan energiankulutukseensa. Siten asiakkaille tarjoutuu myös
enemmän kannusteita parantaa kiinteistöjensä energiatehokkuutta”, kertoo
Fortumin kaukolämpöliiketoiminnan asiakkuusjohtaja Pasi Kokko.

Kaukolämmön hinnoittelu-uudistus koskee Fortumin yritysasiakkaita, joihin
kuuluvat myös asunto-osakeyhtiöt. Uudistus voi siten vaikuttaa myös
asunto-osakeyhtiöissä asuvien kuluttajien vastikkeiden suuruuteen.

”Vaikutus voi olla joko nouseva tai laskeva sen mukaan, miten lämpöä käytetään
kiinteistössä. Suurimmalle osalle asiakkaista muutos vuosikustannuksissa on
marginaalinen. Jotta lämmönkulutukseen olisi mahdollisimman helppo kiinnittää
huomiota, olemme koonneet nettisivuillemme tietoa ja vinkkejä, joilla pystyy
itse suoraan vaikuttamaan kaukolämmön kulutukseen ja sitä kautta laskun
suuruuteen. Energiankäytön tehostaminen yhteiskunnassa edellyttää aktiivisuutta
kaikilta toimijoilta, myös Fortumilta”, Kokko kertoo.

Uusi hinnoittelumalli pohjautuu entistä selkeämmin kaukolämmön
tuotantokustannuksiin ja varmistaa kaukolämmön kilpailukyvyn ja
lämmitysmarkkinan kehityksen asiakkaan eduksi. Hinnoittelumallin muutos ei
tarkoita, että Fortum nostaa hintoja, vaan se on Fortumille kustannusneutraali.

Mitä tapahtuu?

• Fortumin kaukolämmön yritysasiakkaiden hinnoittelu muuttuu 1.1.2018, jolloin
käyttöön tulee kuukausihintaan perustuva Fortum Aktiivilämpö. Asiakkaiden ei
tarvitse tehdä mitään. Uusi hinnoittelu tulee voimaan automaattisesti.

• Asiakkaiden on mahdollista valita myös Fortum Vakaalämpö olemalla yhteydessä
Fortumiin. Fortum Vakaalämmön hinta on sama vuodenajasta riippumatta.

• Fortum Aktiivilämpöön ja Fortum Vakaalämpöön on mahdollista valita Fortum
EkoPlus, joka on 100 % uusiutuvilla tuotettua lämpöä.

• Asiakkaat saavat uuteen hinnoittelumalliin perustuvat arviolaskelmat vuodelle
2018 lokakuun 2017 aikana postitse, joista näkee oman kiinteistön
kuukausikohtaiset arviohinnat, joiden perusteella pystyy arvioimaan kaukolämmön
vuosilaskun suuruuden.

• Asiakkaat saavat ensimmäiset kuukausihinnoitteluun perustuvat tammikuun 2018
laskut helmikuun 2018 alussa.


Fortumin yritysasiakkaille on kerrottu hinnoittelu-uudistuksesta syyskuussa
2017 ja heitä informoidaan uudistuksen etenemisestä ja kiinteistökohtaisista
uusista kaukolämmön hinnoista tasaisin väliajoin.


Fortum Oyj
Viestintä


Lisätietoja:
Pasi Kokko, kaukolämpöliiketoiminnan asiakkuusjohtaja, puh. 040 169 2500
Ilkka Toijala, kaukolämpöliiketoiminnan johtaja, puh. 040 820 2336


Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä,
lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden
parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta
kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista
Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa.
Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli
3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.
www.fortum.com/fi

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Tilaa