Fortumin Leppikosken vesivoimalaitoksen peruskorjaus valmistui etuajassa

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 2.11.2017

Oulujoen vesistössä Emäjoella sijaitsevan Leppikosken vesivoimalaitoksen
peruskorjaus on valmistunut. Peruskorjauksen myötä voimalaitoksen tuotantoteho
kasvoi 2 megawatilla ja vuosituotanto 2 gigawattitunnilla.

Leppikosken vesivoimalaitoksen peruskorjaushanke käynnistyi huhtikuussa 2014.
Voimalaitoksen kakkoskoneiston peruskorjaustyöt voimalaitoksella toteutettiin
vuonna 2016 ja ykköskoneiston peruskorjaustyöt vuonna 2017. Peruskorjausurakka
valmistui noin kolme viikkoa suunniteltua aikaisemmin.

Hankkeen aikana voimalaitoksen molemmat turbiinit peruskorjattiin sisältäen
muun muassa uudet turbiinin juoksupyörät, turbiiniakselit sekä
säätöhydrauliikan molemmille koneistoille. Lisäksi huollettiin generaattorit ja
uusittiin suurin osa voimalaitoksen pääsähköjärjestelmästä sekä koneisto ja
laitosautomaatio.

"Peruskorjauksen yhteydessä nostimme Leppikosken vesivoimalaitoksen
tuotantotehoa 2 megawatilla ja vuosituotantoa 2 gigawattitunnilla. Leppikosken
vesivoimalaitoksen maksimiteho on nyt 25 MW. Tehonkorotuksen avulla pystymme
tuottamaan 2 megawattia lisää sähköjärjestelmän kaipaamaa säätövoimaa ilman,
että tehonlisäyksellä olisi ympäristövaikutuksia", projektipäällikkö Timo
Olenius Fortumista kertoo.

Vesivoimalaitosten peruskorjausten yhteydessä toteutetuilla tehonkorotuksilla
Fortum on kymmenen vuoden aikana kasvattanut vesivoimantuotantonsa
tuotantotehoa 120 megawatilla ja lisännyt uusiutuvan hiilidioksidivapaan
vesisähkön tuotantoa 250 gigawattitunnilla.

Leppikosken vesivoimalaitoksen peruskorjauksen valmistumisen myötä vedenpinnan
vaihtelut Emäjoessa pienenevät korjaustyön aikaisiin vaihteluihin verrattuna.


Fortum Oyj
Viestintä


Lisätietoja:
Timo Olenius, projektipäällikkö, Fortum, +358408286846

Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä,
lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden
parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta
kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista
Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa.
Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli
3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä..
www.fortum.com/fi

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Tilaa