Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksella onnistunut tuotantovuosi 2014

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 2.1.2015

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksella oli onnistunut tuotantovuosi 2014. Voimalaitoksella tuotettiin sähköä yhteensä 7,88 terawattituntia, mikä on noin 12 prosenttia Suomen sähköntuotannosta. Loviisan voimalaitoksen käyttökerroin oli 90,9 %. Loviisa 1:n käyttökerroin oli 92,5 % ja Loviisa 2:n käyttökerroin 89,3 %. Käyttökerroin oli kansainvälisessä mittakaavassa painevesilaitosten parhaita.

Vuoden 2014 vuosihuolloissa voimalaitoksen ykkösyksikölle tehtiin niin kutsuttu lyhyt vuosihuolto ja kakkosyksikölle neljän vuoden välein tehtävä laaja tarkastusvuosihuolto. Ykkösyksikön vuosihuolto kesti 21 vuorokautta ja kakkosyksikön 35 vuorokautta. Kakkosyksiköllä toteutettiin  tarkastustöiden lisäksi useita turvallisuuden ja käytettävyyden parantamiseen liittyviä hankkeita.

Loviisan voimalaitoksella toteutetaan vuosien 2015-2018 aikana useita mittavia investointi- ja modernisointihankkeita. Niiden tavoitteena on turvata laitoksen turvallinen, luotettava ja kannattava sähköntuotanto nykyisten käyttölupien loppuun eli vuosiin 2027 ja 2030 saakka. Yksi merkittävimmistä hankkeista on voimalaitoksen automaatiouudistus, jota jatkamaan valittiin toukokuussa 2014 Rolls-Royce. Tavoitteena on toteuttaa hanke vuoden 2018 loppuun mennessä.

Voimalaitoksen turvallisuutta parantavista investoinneista vuoden 2014 aikana eteni näkyvimmin uusi ilmajäähdytteinen jäähdytysjärjestelmä, jota alettiin asentaa laitokselle. Uuden järjestelmän  tarkoituksena on turvata laitosyksiköiden jälkilämmön poisto mahdollisissa ääritilanteissa, joissa laitoksen normaali merivesijäähdytys ei jostakin syystä olisi käytettävissä. Ilmajäähdytteinen jäähdytysjärjestelmä valmistuu vuoden 2015 aikana.

Vuonna 2013 Fortumin investoinnit Loviisaan olivat 60 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 investoinnit olivat tätä korkeammat.

Muita Loviisan voimalaitoksella vuonna 2014 toteutettuja merkittäviä uudistuksia olivat primääripiirin ja tuorehöyryn paineenhallintajärjestelmän modernisointi, päämuuntajien ja generaattorikatkaisijoiden uusinta sekä uuden säähavaintojärjestelmän asennukset ja käyttöönotto.

Loviisan voimalaitos on alueellaan merkittävä työnantaja. Voimalaitos työllistää reilun 500 fortumlaisen lisäksi noin 100 muiden yritysten vakinaista työntekijää, jotka käyvät töissä voimalaitosalueella päivittäin. Heidän lisäkseen vuosihuoltoihin ja niiden aikana toteutettuihin hankkeisiin osallistui vuonna 2014 yhteensä 930 urakoitsijoiden työntekijää, joista 80 prosenttia oli suomalaisia.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Thomas Buddas, apulaisjohtaja, Loviisan voimalaitos, Fortum, puh. 050 455 3710
www.fortum.com/loviisa
www.fortum.com/lovisa


Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.fortum.com/fi
 

Tilaa