Fortumin tuulipuistohanke Kalajoen Tohkojassa etenee

Fortumin suunnitelmat tuulipuiston rakentamiseksi Kalajoen Tohkojaan ovat edenneet ja alueella on aloitettu maaliskuun lopulla vähintään vuoden kestävät tuulimittaukset.

Fortum suunnittelee tuulipuistohanketta Tohkojan alueelle, joka sijaitsee noin viisi kilometriä Kalajoen keskustasta koilliseen. Alustavan suunnitelman mukaan alueelle sijoitettaisiin 30–40 teholtaan 3–7,5 megawatin tuulivoimalaa. Tuulipuiston vuotuinen tuotanto vastaisi yli 15 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta. Esiselvityksen mukaan valittu alue soveltuu sekä teknisesti että ympäristön kannalta hyvin tuulivoimatuotantoon.

Tarkempien tuulisuusolosuhteiden selvittämiseksi alueella on aloitettu tuulimittaukset, jota varten sinne on pystytetty 140 metrin korkuinen tuulimittausmasto. Sen avulla kerätään tarkempaa tietoa tuulen suunnasta, nopeudesta ja puuskittaisuudesta sekä lämpötilasta ja jäätymisolosuhteista eri korkeuksilla.

Tohkojan tuulipuistohankkeelle tehdään YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi. Siihen liittyvä YVA-ohjelma valmistui maaliskuun alussa ja ohjelmaa koskeva yleisötilaisuus järjestetään keskiviikkona 6.4.2011. 

Kalajoen kaupunki on käynnistänyt osayleiskaavan laadinnan tuulivoimahankkeelle. Mikäli hanke osoittautuu jatkoselvityksissä toteuttamiskelpoiseksi, voitaisiin tuulipuiston rakentaminen aloittaa aikaisintaan vuonna 2013.
 
Fortum, Power-divisioona
Viestintä

Lisätiedot:
Tuulivoimapäällikkö Jouni Tolonen, Fortum, puhelin 050 594 2261, etunimi.sukunimi@fortum.com

Paikallismedialla on mahdollisuus kuulla lisää tuulimittauksesta ja Tohkojan hankesuunnitelmista  6.4.2011 klo 13.00-13.45 alueella. Paikalla ovat hankkeesta vastaavat Fortumin asiantuntijat. Ilmoittautuminen etukäteen viimeistään 5.4. aikana: Marius Kokko p. 040 756 7555.

YVA-ohjelman ja osayleiskaavoituksen yleisötilaisuus järjestetään keskiviikkona 6.4.2011 Kalajoen lukion auditoriossa (Pohjankyläntie 6, Kalajoki) klo 18.00. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 17.30. Asioista ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), hankevastaavan (Fortum) ja YVA- ja osayleiskaavakonsultin (Pöyry) edustajat.

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Tilaa