Fortumin Uniper-ostotarjous päätökseen

Report this content

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.6.2018 KLO 13.35

Fortum on tänään saattanut päätökseen vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksensa Uniper SE:n osakkeista. Ostotarjouksen yhteydessä Fortumille tarjottiin yhteensä 172 439 375 Uniperin SE:n osaketta, mikä vastaa 47,12 %:n osuutta (josta E.ONin myymä osuus oli 46,65 %) yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

"Olemme erittäin tyytyväisiä, että ostotarjous on nyt saatettu päätökseen ja meistä on tullut Uniperin suurin osakkeenomistaja. Tehty järjestely on Fortumin vision ja strategian mukainen ja täyttää investointikriteerimme: Uniper toimii Fortumin ydinosaamisalueella, on maantieteellisesti lähellä Fortumin kotimarkkinaa ja tuottaa hyvää kassavirtaa. Seuraavaksi Uniperin ja sen pääomistajan Fortumin suhde on saatava uudelle tasolle. Tämä on molempien yhtiöiden etu", sanoo Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark.

Ostotarjouksessa osakkeensa tarjonneille osakkeenomistajille maksetaan 21,31 euroa osaketta kohden. Osakkeenomistat saivat myös Uniperin osingon vuodelta 2017, joka maksettiin varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen kesäkuun 2018 alussa. Fortumin kokonaisinvestointi on yhteensä 3,7 miljardia euroa, josta 1,95 miljardia euroa rahoitetaan kassavaroista ja 1,75 miljardia euroa ostotarjousta varten otetulla lainalla.

Fortum odottaa Uniper-sijoituksensa tarjoavan hyvää tuottoa, joka osaltaan mahdollistaa kestävien energiaratkaisujen kehittämisen ja toteuttamisen vaarantamatta kilpailukykyistä osinkotasoa.

Ostotarjous mukaan lukien Fortum oli 25.6.2018 mennessä hankkinut yhteensä 47,35 prosenttia Uniperin osakkeista. Tämä sisältää osakkeet, jotka on hankittu 2.2.2018 päättyneen ostotarjouksen hyväksymisjakson jälkeen. Fortumilla on mahdollisuus hankkia lisää osakkeita Venäjän viranomaispäätösten asettamissa rajoissa 50 prosentin omistusosuuteen saakka vahvistaakseen äänivaltaansa Uniperin tulevissa yhtiökokouksessa.

Uniper-omistuksen raportointi toisesta vuosineljänneksestä 2018 lähtien

Uniper konsolidoidaan Fortum-konserniin osakkuusyhtiönä 30.6.2018 alkaen. Hankintameno ja siihen liittyvät välittömät kustannukset raportoidaan kohdassa "Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä". Lopullinen IFRS:n mukainen hankintamenolaskelma saatetaan päätökseen yhden vuoden kuluessa.

Fortumin osuus Uniperin tuloksesta raportoidaan takautuvasti neljännesvuoden viiveellä, koska Uniper julkaisee osavuosikatsauksensa myöhemmin kuin Fortum. Tämän mukaisesti Fortumin kolmannen vuosineljänneksen 2018 osavuosikatsaus ei sisällä osuutta Uniperin tuloksesta. Fortumin neljännen vuosineljänneksen 2018 osavuosikatsaus sisältää Fortumin osuuden Uniperin kolmannen vuosineljänneksen tuloksesta.

Fortum Oyj

Ingela Ulfves
Sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Lisätietoja:

Sijoittajat ja analyytikot:
Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja, puh. 040 515 1531
Måns Holmberg, päällikkö, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 044 518 1518
Rauno Tiihonen, päällikkö, sijoittajasuhteet, puh. 010 453 6150

Media:
Pauliina Vuosio, johtaja, projektiviestintä, puh. 050 453 2383

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.com

Fortum

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa ja 61 % sähköntuotannostamme oli CO2-päästötöntä. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit