Liikennepolttoaineiden verouudistus on askel oikeaan suuntaan - sähköautot ansaitsisivat kuitenkin suuremmat kannustimet

Fortum Oyj
Lehdistötiedote
22.7.2010
Liikennepolttoaineiden verouudistus on askel oikeaan suuntaan - sähköautot      
ansaitsisivat kuitenkin suuremmat kannustimet                                   

Hallitus esittää liikennepolttoaineiden verotuksen muuttamista vuoden 2011      
alusta hiilidioksidipäästöihin ja energiasisältöön perustuvaksi liikenteen      
päästöjen vähentämiseksi. Verotus suosii biopolttoaineita ja hybridiautoja,     
mutta voisi tarjota paremmat kannustimet hiilidioksidipäästöiltään alhaisimpien 
sähköautojen laajamittaiselle käyttöönotolle. Aihe on keskusteluissa myös      
SuomiAreena -tapahtumassa Porissa, jossa Fortum on mukana teemalla              
"Tulevaisuuden kestävät kaupungit".                                             

”On hienoa, että hallitus suunnittelee sähköautojen käyttövoimaveron tuntuvaa   
pienentämisistä. Suunta on oikea, mutta alkuvaiheessa sähköautoja tulisi tukea  
samoin kun montaa muutakin aloittelevaa teknologiaa - kuten esimerkiksi         
tuulivoiman tuotantoa. Konkreettisia toimenpiteitä sähköautoilun puolesta       
tarvittaisiin seuraavaan hallitusohjelmaan,” sanoo Fortumin yhteiskuntasuhteiden
johtaja Esa Hyvärinen.                                                          

Sähköautoissa potentiaalia vientialaksi 
                                        
Tieliikenteen sähköistäminen on tärkeä keino säästää energiaa ja hillitä        
ilmastonmuutosta. Työ- ja elinkeinoministeriön sähköautotyöryhmä esitteli       
elokuussa 2009 raportin, jonka mukaan Suomella on myös edellytykset tehdä       
sähköajoneuvoista merkittävä vientiala vuoteen 2020 mennessä. Monissa muissa    
maissa sähköautojen käyttöönottoa on kannustettu voimakkaasti: esimerkiksi      
Norjassa ja Tanskassa sähköautot on vapautettu kokonaan hankintaverosta.        

”Paras vaihtoehto olisi, jos Suomessakin sähköverkosta ladattavien autojen      
autovero poistettaisiin kokonaan määräajaksi autojen markkinoille tulon         
edistämiseksi. Näin voitaisiin edistää markkinoiden avautumista ja ympäristön   
kannalta hyödyllisen tekniikan käyttöönottoa. Sähköajoneuvot ja niihin liittyvä 
sähkö- ja ICT-osaaminen on ilmastopoliittisten syiden lisäksi Suomelle suuren   
luokan bisnesmahdollisuus”, Hyvärinen jatkaa.                                   

Markkinoille on lähiaikoina tulossa suuri määrä ladattavia autoja ja            
akkuteknologiakin kehittyy valtavin harppauksin. Myös autonvalmistajien suuret  
kehityspanokset nopeuttavat saatavuutta. Euroopassa ladattavat hybridiautot ovat
tulleet myyntiin jo tänä vuonna ja Suomessa markkinoille saadaan useampia       
täyssähköautoja.                                                                

Sähköautojen ajonaikaiset päästöt nollassa   
                                   
Sähköajoneuvojen tukeminen on ympäristönäkökulmasta erittäin perusteltua, sillä 
sähköauto ei ajon aikana aiheuta päästöjä lainkaan. Näin ollen sähkölle ei      
esitetä päästöveroa, mikä on aivan oikea ratkaisu. Ajonaikainen päästöttömyys   
tulisi kuitenkin huomioida myös auto- ja ajoneuvoveroissa siten, että minimivero
tulisi autoille, joiden päästöt ovat nolla. Nykyisellään minimiveron saavat     
autot, joiden päästöt ovat 60 gCO2/km.                                          

”Hallituksen tavoitteena on ollut tehdä auto- ja ajoneuvoverotuksesta           
teknologianeutraalia. Kun veroperusteena ovat ajon aikaiset päästöt, tämän      
tulisi koskea myös sähköautoja siinä missä muitakin ajoneuvoja, ” Hyvärinen     
toteaa.                                                                         

Fortum Oyj                                                                      
Konserniviestintä                                                               

Lisätietoja:                                                                    
Esa Hyvärinen, johtaja, yhteiskuntasuhteet, 040 826 2646                        
                                                                                
Faktaa sähköautoista:                                                           

- Erinomainen hyötysuhde
Sähkömoottorin energiankäytön hyötysuhde on lähes 90 %, kun taas
polttomoottorissa tämä on noin 20 %. 

- Alhaiset CO2-päästöt koko latausketjussa
Pohjoismainen sähköenergian tuotantorakenne on erittäin hyvä (vähäinen hiilen
käyttö) 

- Alhaiset ajokustannukset: Edulliset kustannukset / kWh ja korkea hyötysuhde
sähkömoottorissa 

- “Polttoainetta” (sähköä) on saatavilla laajassa mittakaavassa
Useimpien vaihtoehtoisten polttoaineiden (esim. etanoli, biokaasu)
tuotanto/jakelu vaatii erillisen infrastruktuurin. Sähkö on ainoa voimanlähde,
jonka saatavuus on 
riittävä.                                                                       

- Jakeluverkosto (sähköverkko) on jo valmiina 
Pohjolassa sähköautoja voidaan ladata jo olemassa olevista
lämmityspistokkeista. Kokonaisuudessaan sähköverkko vaatii pieniä muutoksia. 

- Sähkö mahdollistaa “polttoaineen” omavaraisuuden 
EU tuo nykyään valtavat määrät polttoainetta, josta suurin osa on öljyä.
Sähköntuotannossa omavaraisuusaste on huomattavasti suurempi. 

- Vaadittava teknologia on jo olemassa 
Markkinoille on lähitaikoina tulossa suuri määrä ladattavia autoja.
Akkuteknologia, tämän hetken pullonkaula, kehittyy valtavin harppauksin. Suuret
kehityspanokset nopeuttavat saatavuutta. 

- Toimintasäde toistaiseksi rajallinen 
Käyttöönoton pullonkaulana on vielä rajallinen toimintasäde: yhdellä
latauksella täyssähköautolla voi ajaa noin 150-200 kilometrin matkan. Myös
sähköautojen saatavuus ja suhteellisen kallis hankintahinta ovat toistaiseksi
esteenä sähköautojen yleistymiselle.

Yrityksestä

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Tilaa