PÄÄTÖKSIÄ FORTUMIN YT-NEUVOTTELUISSA

Lehdistötiedote

Fortumin ja Fortum Espoon yhdistämisen henkilöstövaikutuksiin liittyvät YT-neuvottelut käynnistyivät lokakuussa 2006, jolloin kyse oli enintään 60 työpaikasta. Neuvottelut päättyivät joulukuussa. Työntekijöiden uudelleensijoittumisten ja työnantajan toimien avulla irtisanomisuhan alla olevien määrä oli supistunut 19 henkilöön.

Irtisanomisuhan alla olevien 19 henkilön uudelleensijoittumiselle annettiin lisäaikaa toukokuun 2007 loppuun asti. Heistä 11 irtisanottiin toukokuun lopussa ja enintään viiden muun työntekijän irtisanomiset ajoittuvat seuraavan noin kahdeksan kuukauden ajalle, ellei korvaavia työpaikkoja löydy.

Fortum tarjoaa tukitoimenpiteitä, joilla pyritään auttamaan henkilöiden uudelleen työllistymistä sekä lieventämään irtisanomisen seurauksia.


Fortum Oyj
Konserniviestintä


Lisätietoja:
Timo Karttinen, kehitysjohtaja, Fortum Oyj
Puh. 050 45 36555

Yrityksestä

Fortum on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtavia energiayhtiöitä. Yhtiön toimintaan kuuluu sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu, voimalaitosten käyttö- ja kunnossapitopalvelut sekä energiaan liittyvät muut palvelut. Yhtiön päätuotteita ovat sähkö sekä lämpö ja höyry. Fortumin kilpailukyky sähkö- ja lämpöliiketoiminnassa perustuu yhteispohjoismaiseen toimintamalliin, jolle on ominaista tehokas toiminta ja laaja asiakaskunta. Fortum Oyj:n osake noteerataan Helsingin pörssissä.

Tilaa