Hyvä idea terveelliseksi joululahjaksi - Anna perheellesi joululahjaksi terveet hampaat

Hyvä idea terveelliseksi joululahjaksi - Anna perheellesi joululahjaksi terveet hampaat Joulun aikaan on lupa herkutella. Vanhan perinteen mukaan jouluyönä pidetään ruokaa tarjolla koko yön, ja jokainen saa syödä ja nauttia mahan täydeltä. Joulu on kuitenkin rankkaa aikaa hampaille. Makeisia, kakkuja, virvoitusjuomia ja viiniä kuluu tavallista enemmän, minkä vuoksi hampaidenhoitoon kannattaa jouluna kiinnittää erityistä huomiota. Oral-B on tuonut markkinoille kaksi uutta sähköhammasharjaa - yhden lapsille ja yhden aikuisille. Sähköhammasharja on terveellinen joululahjaidea, joka takaa puhtaat ja terveet hampaat pitkään. Makeaa syödään erityisen paljon joulun aikaan. Makea vahingoittaa hampaita, mikäli hampaidenhoidosta ei huolehdita. Hampaista ja hyvästä suuhygieniasta huolehtiminen edellyttää erityistä panostusta hyvään hammasharjaan. Oral-B sähköhammasharjoissa on käytetty uusinta teknologiaa. Puolueettomat tutkimukset osoittavat niiden olevan tehokkaampia kuin muut markkinoilla olevat sähköiset tai käsikäyttöiset hammasharjat.1 Tämän takia ne ovat erinomainen lahjaidea perheille, joissa halutaan vaalia perheenjäsenten hampaiden terveyttä. Joululahja aikuiselle - Professional Care 8500 Oral-B:n uusin aikuisten sähköhammasharja Professional Care 8500 on todellinen monitoimiharja. Tehomallissa on kolme vaihtopäätä: tavallinen harjaspää, kielenraikastin ehkäisemään pahanhajuista hengitystä sekä Pro Bright -harjaspää, joka valkaisee ja kiillottaa hampaita kiillotuskupin avulla. Pro Bright -harjaspään vaikutusta voi tehostaa valkaisevilla hammastahnoilla. Uusi sähköhammasharja puhdistaa hampaat ja ikenet perusteellisesti Oral-B:n patentoidun 3D-tekniikan eli pyörivän ja sykkivän liikkeen ansiosta. Uusi harja hyökkää myös plakkia, bakteereita ja epäpuhtauksia vastaan, joita kerääntyy hammasväleihin ja kielelle sekä estää näin reikien syntymistä, ientulehdusta ja pahanhajuista hengitystä. Hammasharja jättää saman sileyden ja puhtauden tunteen, jonka voi kokea hammaslääkärin puhdistettua hampaat. Sähköhammasharja on erinomainen joululahja miehille ja naisille, jotka haluavat varmistaa itselleen kauniin hymyn, terveet hampaat ja hyvän suuhygienian. Professional Care 8500 -harja sykkii 40 000 kertaa minuutissa ja samanaikaisesti harjaspää liikkuu edestakaisin 8 800 kertaa minuutissa: siksi se on kaikkien aikojen tehokkain sähköhammasharja. Kliiniset testit osoittavat, että sähköhammasharja on tekniikkansa ansiosta käsikäyttöistä hammasharjaa hellävaraisempi ja poistaa samalla plakkia sekä vähentää ja ehkäisee hammassairauksia. 1 Turvamekanismi estää käyttäjää painamasta liian kovaa ja siten vahingoittamasta hampaita ja ikeniä. Hammasharja on varustettu ajastimella, joka antaa sykäyksen, kun hammaslääkärien suosittelema kahden minuutin harjausaika on kulunut. Joululahja lapselle - AdvancePower Kids 950 TX AdvancePower Kids 950 TX on erityisesti lapsille suunniteltu ladattava sähköhammasharja. Harjassa on käytetty samaa tekniikkaa kuin aikuisten sähköhammasharjassa, mutta sen harjasosan pehmeyttä on lisätty erikoispehmeillä harjaksilla. AdvancePower Kids -harjan muotoilu tekee hampaiden harjaamisesta leikkiä: sen pehmeät harjaspäät varmistavat lasten hampaiden ja ikenien lempeän ja hellävaraisen harjauksen. Harjoja koristavat iloisenväriset kuvat, joissa on tuttuja Disney-hahmoja. Harja on varustettu musiikkiajastimella, joka varmistaa lapsen harjaavan hampaita hammaslääkäreiden suositteleman ajan. Sähköhammasharja on terveellinen ja hauska pikkujoulu- tai joululahja vähintään kolmivuotiaille lapsille. Suositushinnat: Oral-B PC 8500: suositushinta 119,00 euroa. Oral-B Advance Power Kids 950 TX: suositushinta 49,00 euroa. Oral-B sähköhammasharjoja myydään hyvin varustetuissa tavarataloissa, kodinkoneliikkeissä ja supermarketeissa. LISÄTIETOJA: Gillette Group Finland Oy, Customer Promotion Specialist, Mia Kaila, puh. 09-4528 760, mia_kaila@gillette.com. Katso myös: www.oralb.com. Tuotekuvia voi tilata sähköisessä muodossa tai tuotteita voi lainata kuvattavaksi: AC-tiedotus, Kati Rautio, puh. (09) 6962 8121, kati.rautio@actiedotus.fi. Gillette Oral Care Gillette on Oral-B- ja Oral-B powered by Braun -tuotteiden ansiosta maailman johtava sekä käsi- että sähkökäyttöisten hammasharjojen valmistaja, joka tuottaa myös muita suuhygieniatuotteita, kuten hammaslankoja. Hammaslääkärit eri puolilla maailmaa suosittelevat Oral-B powered by Braun -sähköhammasharjaa enemmän kuin muita sähköhammasharjoja. ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Observer Tiedotepalvelu, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/11/09/20041109BIT21070/wkr0001.pdf

Tilaa

Liitteet & linkit