Glaston Oyj Abp laskee liikkeeseen suunnatun vaihtovelkakirjalainan

GLASTON OYJ ABP    Pörssitiedote              16.6.2009  klo 8.10               


Glaston Oyj Abp laskee liikkeeseen suunnatun vaihtovelkakirjalainan             

Glaston Oyj Abp:n (”Glaston” tai ”Yhtiö”) hallitus on kokouksessaan 16.6.2009   
päättänyt Yhtiön ylimääräiseltä yhtiökokoukselta 8.6.2009 saamansa valtuutuksen 
nojalla vaihtovelkakirjalainan (”Laina”) liikkeeseen laskemisesta. Laina        
lasketaan liikkeeseen osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Yhtiön  
hallituksen valitsemien sijoittajien merkittäväksi. Lainan pääoman määrä on     
enintään 30.000.000 euroa ja Laina jaetaan 50.000 euron nimellisarvoisiin       
juokseviin velkakirjoihin.                                                      

Lainan emissiokurssi on 100 prosenttia ja Lainan pääomalle maksetaan kiinteää   
vuotuista korkoa 7 prosenttia, joka maksetaan vuosittain jälkikäteen. Lainalla  
merkittävien osakkeiden vaihtohinta on 1,30 euroa. Lainan vaihtoaika alkaa      
1.8.2009. Lainan eräpäivä on 19.6.2014, ellei Lainaa tätä ennen lunasteta,      
vaihdeta tai osteta takaisin. Yhtiöllä on oikeus lunastaa Laina takaisin sen    
nimellisarvosta lisättynä kertyneellä korolla 30.6.2012 jälkeen edellyttäen,    
että Glastonin osakkeen päätöskurssi on määritellyllä ajanjaksolla ollut        
vähintään 150 prosenttia voimassa olevasta vaihtohinnasta sekä milloin tahansa, 
mikäli liikkeessä on vähemmän kuin 15 prosenttia alun perin liikkeeseen lasketun
Lainan pääomasta. Mikäli vaihto-oikeudet käytetään täysimääräisesti, liikkeeseen
laskettavat osakkeet edustaisivat noin 22,5 prosenttia Glastonin vaihdon        
jälkeisestä osakepääomasta. Yhtiön tarkoitus on hakea lainan ottamista julkisen 
kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq OMX Helsingissä viimeistään 30.9.2009.           

Lainan ehtojen mukaan Yhtiö voi ilman velkakirjanhaltijoiden suostumusta luoda  
ja laskea liikkeeseen uusia velkakirjoja, joita koskevat joka suhteessa samat   
ehdot kuin liikkeeseen laskettuja velkakirjoja tai joka suhteessa samat ehdot   
lukuun ottamatta emissiokurssia ja/tai ensimmäistä koronmaksua.                 

Lainan avulla on tarkoitus vahvistaa Yhtiön rahoitusasemaa, optimoida           
pääomarakennetta ja mahdollistaa investointeja. Osakkeenomistajien              
merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on siten painava taloudellinen syy.        

Merkintäaika alkaa 16.6.2009 klo 10.00 ja päättyy 17.6.2009 klo 18.30. Glastonin
hallitus voi päättää merkintäajan keskeyttämisestä tai jatkamisesta.            

Summa Corporate Finance toimii liikkeeseenlaskun järjestäjänä.                  

Helsingissä, 16.6.2009                                                          


GLASTON OYJ ABP                                                                 
Hallitus                                                                        

THESE MATERIALS ARE NOT AN OFFER FOR SALE OF THE BONDS IN THE UNITED STATES OR  
IN ANY OTHER JURISDICTION. THE BONDS MAY NOT BE SOLD IN THE UNITED STATES       
WITHOUT REGISTRATION OR AN EXEMPTION FROM REGISTRATION UNDER THE U.S. SECURITIES
ACT OF 1933, AS AMENDED. GLASTON OYJ ABP DOES NOT INTEND TO REGISTER ANY PORTION
OF SUCH OFFERING IN THE UNITED STATES OR TO CONDUCT A PUBLIC OFFERING OF        
SECURITIES IN THE UNITED STATES.                                                



Lisätietoja: Mika Seitovirta, toimitusjohtaja, puh. 010 500 500                 

Lähettäjä:                                                                      
Agneta Selroos                                                                  
IR- ja viestintäpäällikkö                                                       
Glaston Oyj Abp                                                                 
Puh. 010 500 6105                                                               



Glaston Oyj Abp                                                                 
Glaston Oyj Abp on kasvava, kansainvälinen lasiteknologiayhtiö. Glaston on      
lasinjalostuskoneiden globaali markkinajohtaja ja asiakkaidensa                 
One-Stop-Partner, kokonaistoimittaja. Sen tuotevalikoima ja palveluverkosto ovat
alan laajimmat. Glastonin tunnetut brändit ovat Bavelloni esikäsittelykoneissa  
ja ‑työkaluissa, Tamglass ja Uniglass turvalasikoneissa sekä Albat+Wirsam       
Software lasialan ohjelmistoissa.                                               

Glastonin osake (GLA1V) noteerataan NASDAQ OMX Helsingin Mid Cap -listalla.     
www.glaston.net

Tilaa

Liitteet & linkit