Glaston sopinut pitkäaikaisesta rahoituksesta

Report this content

Glaston Oyj Abp Pörssitiedote 7.2.2013 klo 12.30

Glaston sopinut pitkäaikaisesta rahoituksesta
20. joulukuuta 2012 Glaston ilmoitti pörssitiedotteella käynnistävänsä toimenpiteet yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseksi. Osana kokonaisjärjestelyä yhtiön tavoitteena oli neuvotella uusi pitkäaikainen rahoitussopimus yhtiön nykyisten lainanantajien kanssa.

Glaston on tänään sopinut uudesta pitkäaikaisesta rahoitussopimuksesta, jolla varmistetaan rahoituksen riittävyys vähintään seuraavaksi 12 kuukaudeksi, ja joka astuu voimaan tiettyjen edellytysten, kuten osakeannin ja konversioannin toteuttamisen, täyttyessä. Riittävä määrä ylimääräiseen yhtiökokoukseen osallistuvia osakkeenomistajia on sitoutunut kannattamaan osakeantia ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Lisäksi yhtiöllä on riittävä määrä sitovia merkintäsitoumuksia, jotta anti toteutuu. Tämän lisäksi Glastonin hallitus on käynnistänyt vuoden 2012 lopussa neuvottelut vaihtovelkakirjalainan ja debentuurilainan haltijoiden kanssa lainaosuuksien vaihtamiseksi yhtiön osakkeiksi. Valtaosa vaihtovelkakirjan haltijoista sekä debentuurilainan haltijat ovat sitoutuneet vaihtamaan lainaosuutensa yhtiön osakkeiksi.

Muista yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseksi liittyvistä toimenpiteistä tiedotetaan erikseen myöhempänä ajankohtana.

Lisätietoja antaa:
toimitusjohtaja Arto Metsänen, puh. 010 500 500
talousjohtaja Sasu Koivumäki, puh. 010 500 500

 

 

GLASTON OYJ ABP
Agneta Selroos
Viestintä- ja markkinointijohtaja

 

 

Glaston Oyj Abp
Glaston on kansainvälinen lasiteknologiayhtiö, joka kehittää tuotteita arkkitehtuuri-, aurinkoenergia-, kaluste- ja laite- sekä ajoneuvoteollisuudelle. Tuotevalikoimamme vaihtelee esikäsittely- ja turvalasikoneista huoltopalveluihin. Tuemme asiakkaidemme menestystä tuottamalla palveluita kaikkiin lasinjalostusketjun tarpeisiin koko tuotteen elinkaaren ajan. Lisätietoja osoitteessa www.glaston.net Glastonin osake (GLA1V) noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Small Cap –listalla.





Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.glaston.net

 

 

 

Tilaa