Dunlop MXGP -kuljettajat vaihtavat hiekalle Suomen kierroksella

Tänä viikonloppuna ajetaan toinen FIM:n Motocrossin maailmanmestaruussarjan kahden peräkkäisen Pohjoismaiden kiertueen toinen osa Hyvinkään radalla. Dunlop-kuljettajien määrä on vähentynyt entisestään loukkaantumisten takia, mutta Kawasakin Steven Frossard ja Hondan Max Nagl kantavat Dunlopin lippua taistelussa mestaruussarjan pisteistä.

Viime viikonloppuna Ruotsissa Monster Energy Team Kawasaki -tallia edustava Frossard sijoittui lopputuloksissa kuudenneksi kahden vaikean lähdön ja radan ulkopuolisen seikkailun jälkeen moto2-sarjassa. HRC-tallin Max Nagl jäi pisteen päähän palkintopallisijasta ajettuaan vahvasti kolmanneksi toisessa kisassa.

Ruotsin rata oli kovanpuoleinen, mutta Hyvinkään rata on hiekkarata, joten Dunlopin MX11-hiekkarengas on suositus taakse ja pehmeä tai keskikovan maaston Geomax MX32 -renkaan pitäisi toimia hyvin edessä.

Eddy Seel, Dunlop MX:n kisakoordinaattori:
”On turhauttavaa, että meillä on vain kaksi kuljettajaa, ja he kumpikin ajavat hyvin, mutta heidän oli vaikea saada hyviä lähtöjä, eivätkä päässeet palkintopallille kummassakaan kisassa. Steven on puhunut lähdön parantamisesta tänä viikonloppuna, mikä olisi iso apu. Hänen täytyy ajaa kovaa kuroakseen eroa kiinni kisan alun ongelmien jälkeen, ja silloin fysiikka joutuu koetukselle. Olosuhteet ovat hyvin erilaiset Ruotsiin verrattuna, joten saa nähdä, miten kuljettajat sopeutuvat.”

Dunlop-kuskit:
Steven Frossard, Kawasaki, Monster Energy Kawasaki Racing Team – MXGP
Max Nagl, Honda, Team HRC – MXGP

Katsele MX-kisoja:
Kisoja voi katsella suorana osoitteessa www.mxgp-tv.com sekä televisiokanavilta ympäri maailman. Kisoja televisioivat muun muassa Motors TV, Eurosport, Fox Sport ja CBS Sports Network.

Sunnuntai CET:
MXGP kisa 1     14.00
MXGP kisa 2     17.00

 

 

Avainsanat:

Yrityksestä

Goodyear Dunlop Nordic, jonka pääkonttori on Tukholmassa, on Baltian maissa ja Pohjoismaissa kahdeksaa maata edustava liiketoimintayksikkö. Goodyear Dunlop Nordicilla on noin 150 työntekijää, ja osa tuotetesteistä suoritetaan Suomen ja Ruotsin pohjoisosissa. Goodyear Dunlop Nordicin tuotemerkkeihin kuuluvat Goodyear, Dunlop, Fulda, Sava, Kelly ja Debica. Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Yrityksen palveluksessa on noin 64 000 työntekijää, ja se valmistaa tuotteita yli 48 tuotantolaitoksessa 22 maassa ympäri maailmaa. Dunlop on yksi maailman johtavista korkean suorituskyvyn renkaiden valmistajista. Yrityksellä on menestyksekäs historia moottoriurheilussa ja se hyödyntääkin kilparenkaiden innovatiivisia teknologioita henkilöauton renkaiden kehittelyssä.

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit