Oululainen Insinööritoimisto Ylitalo mukaan Granlund-konserniin

Report this content

Kauppa vahvistaa Granlundin keväällä aloitettua toimintaa Oulun alueella

Granlund on hankkinut osake-enemmistön Insinööritoimisto Ylitalo Oy:sta. Granlund Oulu Oy –nimellä jatkava yhtiö vahvistaa merkittävästi Granlund-konsernin toimintaa Pohjois-Pohjanmaalla.

Granlund aloitti toimintansa Oulussa keväällä ja konsernin tavoitteena on saavuttaa johtava asema alueen talotekniikkasuunnittelussa, konsultoinnissa ja ylläpidon ohjelmistoissa.

Insinööritoimisto Ylitalo Oy:n liittyminen mukaan konserniin sekä viime viikolla julkistettu yrityskauppa Insinööritoimisto Äyräväinen Rovaniemi Oy:n kanssa, vahvistaa Granlundia koko Pohjois-Suomen alueen suunnittelu- ja konsultointitoiminnassa.

”Toimintamme on startannut Oulussa loistavasti ja meneillään on mielenkiintoisia projekteja esimerkiksi sairaalasuunnittelun saralla. Pitkään kaupungissa toiminut Ylitalo asiantuntijoineen tuo meille historiansa kautta vahvan kivijalan. Yhteistä yrityksillemme on panostaminen pitkiin asiakkuuksiin sekä erikoisosaamiseen, Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo.

”Granlund antaa uutta potkua asiantuntijuutemme kehittämiseen ja tuo mukanaan Suomen vahvimmat taustat erikoisosaamisessa. Esimerkiksi tietomallintamisen kautta saamme vaativiin projekteihin entistä paremmat lähtökohdat. Oma joukkomme pitää konserniin liittymistä positiivisena kehitysmahdollisuutena”, painottaa toimitusjohtaja Petri Vuorre.

Vuorre jatkaa Granlund Oulu Oy:n toimitusjohtajana ja osakkaana. Granlundin Oulun toimistoa tähän saakka vetänyt Juha Huczkowski nimitetään yhtiön LVI-ryhmän päälliköksi. Muista nimityksistä päätetään myöhemmin.

”Tavoitteenamme on kohottaa laadukkaan talotekniikkasuunnittelun profiilia koko Pohjois-Suomessa ja laajentaa palvelutarjontaa varsinkin erityisosaamisen ja konsultoinnin aloilla. Rovaniemi ja Oulu ovat tässä tärkeitä tukikohtia”, Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi avaa tulevaisuuden tavoitteita.

Pekka Metsi
Toimitusjohtaja, Granlund Oy
040 5296 509
etunimi.sukunimi@granlund.fi 

Petri Vuorre
Toimitusjohtaja, Insinööritoimisto Ylitalo Oy
044 0579664
etunimi.sukunimi@ytalo.fi

Granlund on talotekniikkasuunnittelun, kiinteistö-, energia- ja ympäristöasioiden konsultoinnin sekä ohjelmistojen asiantuntijakonserni. Yhtiö panostaa voimakkaasti innovaatio- ja kehitystoimintaan. Toiminnan keskiössä on rakennusten energiatehokkuuden edistäminen. Granlundilla työskentelee noin 700 asiantuntijaa 19 kotimaan toimipisteessä. www.granlund.fi 

Insinööritoimisto Ylitalo Oy on perustettu vuonna 1973 ja työllistää nykyisin 16 henkilöä. LVI- ja sähkösuunnitteluun keskittynyt yritys on erikoistunut talotekniikan lisäksi laitosten, kuten kalanviljelys- ja voimalaitosten, suunnitteluun. www.ytalo.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Pitkään kaupungissa toiminut Ylitalo asiantuntijoineen tuo meille historiansa kautta vahvan kivijalan. Yhteistä yrityksillemme on panostaminen pitkiin asiakkuuksiin sekä erikoisosaamiseen
Pekka Metsi Toimitusjohtaja, Granlund Oy
Oma joukkomme pitää konserniin liittymistä positiivisena kehitysmahdollisuutena
Petri Vuorre Toimitusjohtaja, Insinööritoimisto Ylitalo Oy