Suomen parhaat työpaikat 2018 julkistettu

Hyvä työntekijäkokemus parantaa yrityksen tulosta – Suomen parhaat työpaikat ovat Scandic, Nitor ja Integrata.

Great Place to Work® on listannut Suomen parhaat työpaikat jo 16. kerran. Suomen parhaat työpaikat loivat vuoden 2017 aikana noin 900 uutta työpaikkaa ja kasvattivat liikevaihtoaan keskimäärin 29 %. Viime vuoteen verrattuna yritysten liikevaihto kasvoi 3 prosenttiyksikköä. Listalle nousi tänä vuonna 13 ensikertalaista.

Tutkimukseen osallistuneet yritykset jaettiin kolmeen kokoluokkaan yritysten työntekijämäärän mukaan. Suurten yritysten sarjassa Suomen parhaaksi työpaikaksi nousi toistamiseen 1000 tiimiläisen ja 27 hotellin Scandic, Pohjoismaiden johtava hotelliketju. Keskisuurten yritysten luokassa voittoon nousi Euroopan parhaiden työpaikkojenkin listalla nähty digitaalinen insinööritoimisto Nitor. Pienten sarjan parhaaksi työpaikaksi kipusi tamperelainen konsultointiyritys Integrata, joka henkilöstömäärän kasvusta huolimatta on onnistunut ainutlaatuisen kulttuurin ylläpitämisessä ja kehittämisessä.

Tutkimuksen pisteytyksestä 2/3 koostuu työntekijöiden kokemuksesta ja 1/3 johtamiskäytäntöjen asiantuntija-arviosta. Tutkimukseen osallistui 156 organisaatiota, jotka työllistävät yhteensä noin 50 000 työntekijää. Suomen parhaat työpaikat -tutkimus mittaa yrityskulttuurin luottamuksen tasoa. Parhaiden työpaikkojen Trust Index pysyi erinomaisella 87 % tasolla, eli lähes 9/10 työntekijästä pitää työpaikkaansa hyvänä. Kokonaisuudessaan suomalainen työelämä saa Trust Index -arvokseen 56 %.
 

Paras suuri työpaikka Scandic: Työntekijän positiivinen kokemus työpaikastaan tarkoittaa myös yrityksen taloudellisen tuloksen ja asiakaskokemuksen parantumista
 

”Työntekijäkokemuksen kehittymisen kautta ei pelkästään asiakaskokemuksemme ole kehittynyt myönteisesti, vaan myös taloudelliset tuloksemme ovat parantuneet. Matkailuala kasvaa ja tarvitsemme alalle uusia asiakaspalvelun helmiä”, kertoo Scandic Suomen toimitusjohtaja Aki Käyhkö.

”Olemme lisänneet itsensä kehittämisen ja osallistumisen mahdollisuuksia. Jaamme kiitosta ja osoitamme arvostavamme jokaisen panosta. Pyrimme avoimeen vuorovaikutukseen ja läpinäkyvyyteen. Haluamme luoda työyhteisön, jossa jokainen kokee työllään olevan merkitystä, jokainen voi omaa persoonaansa hyödyntämällä ilahduttaa toisia ihmisiä, vaikuttaa työhönsä sekä olla osa loistavaa tiimiä”, Scandicin henkilöstöjohtaja Riikka Mattila toteaa.


Paras keskisuuri työpaikka: Nitor

Nitor nousee neljäntenä listavuotenaan keskisuurten ykköseksi. Organisaatio on myös sijoittunut Euroopan parhaiden työpaikkojen listalle kolmesti. 

”Olemme mukana tutkimuksessa neljättä kertaa ja neljättä kertaa myös kärkisijoilla. Kuluneen vuoden aikana olemme erityisesti keskittyneet kehittämisessä uuden monikäyttöisen toimitilamme rakentamiseen sekä työn, perheen ja muiden elämänalueiden tasapainottamista työntekijöiden mentoroinnilla tukevan Kamu-konseptin kehittämisellä” kommentoi Tiina Vanala Nitorilta.
 

Paras pienten sarjan työpaikka: Integrata

Integrata osallistui Suomen parhaat työpaikat -prosessiin ensimmäistä kertaa vuonna 2017 ja ylsi silloin suoraan pienten sarjan sijalle 6. Integratalla uskotaan asiakastyytyväisyyden syntyvän henkilöstön kautta. Integratan asiakkaista 100 % suosittelisi yritystä kumppanikseen.

Integrata on esimiehetön organisaatio ja sen toiminnan tueksi tarvitaan yhteinen ymmärrys tavoitteista sekä keinoista tavoitteisiin pääsemiseksi. Tiimin yhteistuotoksena syntyi Integrata Manifesto, joka avaa taustalla olevat periaatteet ja tekee läpinäkyväksi luodut arvoasetelmat.  Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen kuvailee integratalaisuutta mielentilaksi. ”Olemme tietoisesti ohjanneet keskipisteen pois sisäisen tehokkuuden kehittämisestä ihmisten vaalimiseen, jotta integratalaiset voivat johtaa itse itseään ja keskittyä arvoa tuottavaan työhön.”
 

Palvelualan ensikertalainen rakentaa arvostuksella parempia työpaikkoja

Koti Puhtaaksi Oy:n missio on saada ala positiiviseen nosteeseen. Yritys haluaa olla esikuva ja houkutella muut seuraamaan perässä. Koti Puhtaaksi Oy on panostanut erityisesti henkilöstön mahdollisuuksiin osallistua ja tehdä päätöksiä oman työpaikkansa asioista. Yritys on rakentanut kulttuurin, jossa jokaikinen tuntee toisensa. Tämä on varmistettu arkeen yhdistettyjen palaverien ja muiden positiivisten tapahtumien avulla.

”Uskomme, että tyytyväisen asiakkaan tae on tyytyväinen työntekijä. Arvostamme siistijöitä ja heidän uskomattoman hienoa työmoraalia ja ahkeruutta, ja koemme, että he ansaitsevat saada ympärilleen erinomaiset puitteet tukemaan työssä jaksamista ja intoa. Tästä tulee positiivinen kierre: kun tyytyväiset työntekijät palvelevat asiakkaansa tyytyväisiksi, tyytyväisiä asiakkaita on motivoivaa taas palvella,” toteaa Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Saana Tyni.
 

Hyvä työntekijäkokemus parantaa asiakastyytyväisyyttä

Great Place to Work mittaa organisaatioiden henkilöstön kokemuksen Trust Index -kyselyn avulla ja tämän vuoden listamenestyjät ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka positiivinen työntekijäkokemus korreloi suoraan asiakastyytyväisyyden kanssa.

”Useiden uusien tutkimusten mukaan työntekijäkokemuksella on merkittävin vaikutus asiakkaiden kokemukseen yrityksestä, sen tuotteista, palveluista, brändistä, imagosta sekä laadusta. Trust Index -kysely tarjoaa liiketoiminnan johdolle keinon kuulla henkilöstön kokemus, sanoo Great Place to Workin toimitusjohtaja Katriina Grönqvist.

”Tänäkin vuonna listalla menestyneet organisaatiot ovat henkilöstöä kuulemalla valinneet toimenpiteitä osaksi strategisia painopisteitä.”
 

Suomen parhaat työpaikat lukuina

  • 16. Suomen parhaat työpaikat -lista.
  • 156 yritystä tutkittiin. Nämä työllistävät noin 50 000 työntekijää.
  • Tutkimus tehdään lähes 60 maassa. Tutkittavissa yrityksissä yli 10 miljoonaa työntekijää. Parhaat työpaikat -tutkimus on maailman laajin vuosittainen johtamistutkimus.
  • 2/3 pisteistä tulee suoraan työntekijöiden kokemuksesta (Trust Index ©), 1/3 pisteistä muodostuu yrityksen johtamiskäytännöistä tehtävästä asiantuntija-arvioinnista (Culture Audit ©).

 

Suomen parhaat työpaikat 2018
 

Pienet organisaatiot (20-49 työntekijää) 

  1. Integrata Oy 
  2. Zef Oy 
  3. Fraktio Oy 
  4. Paytrail Oyj
  5. Kompozure 
  6. Koti Puhtaaksi
  7. Netlight Consulting 
  8. Geniem Oy 
  9. Alfame Systems Oy 
  10. ONE Mars 
  11. Visual Components Oy 
  12. Suomen Tilaajavastuu Oy 
  13. EMU Oy
  14. Insaco Oy 
  15. Projecta

 

Keskisuurten sarja (50-499 työntekijää) 

  1. Nitor 
  2. Pipelife Finland Oy 
  3. Wunder 
  4. Dittmar & Indrenius 
  5. Etelä- Savon Työterveys 
  6. Lejos Oy 
  7. Sievo 
  8. AbbVie 
  9. Tuxera 
  10. Fingrid Oyj 
  11. Pohjolan LVIturva 
  12. Next Games Oyj 
  13. Nordea Henkivakuutus Suomi Oy 
  14. Visma Solutions Oy 
  15. Mandatum Life 
  16. Newsec 
  17. Svea Ekonomi 
  18. Framery 
  19. Pohjola Rakennus Oy 
  20. Vaadin Ltd 
  21. Softability 
  22. Exove Oy 
  23. Marski Data 
  24. Greenled 
  25. Progman
  26. Suomen Punainen Risti, Veripalvelu 
  27. Yleinen työttömyyskassa YTK 
  28. RD Velho Oy 
  29. Talent Vectia  
  30. Sampo Oyj

 

Suuret organisaatiot (500+ työntekijää) 

  1. Scandic Hotels 
  2. DNA 
  3. Musti ja Mirri 
  4. Elisa Oyj 
  5. Talenom Oyj

 

Lisätietoja:
Great Place to Work® Finland
020 757 9988
info@greatplacetowork.fi 

Tilaa