Aktivistit protestoivat Keskon ydinvoimasijoitusta vastaan

Report this content

Greenpeacen aktivistit osoittavat mieltään K-supermarket Hertan edessä Herttoniemessä Helsingissä Keskon ydinvoimasijoitusta vastaan. Kesko omistaa neljä prosenttia ydinvoimayhtiö Fennovoiman osakekannasta. Aktivistit kehottavat K-kauppojen asiakkaita ja K-kauppiaita vaatimaan, että Kesko luopuu osakkuudesta riskialttiissa ydinvoimaprojektissa.

Aktivistit ovat ripustaneet K-supermarket Hertan seinälle ja Itäväylän ylittävälle sillalle banderollin, joissa kerrotaan Keskon tarjoavan asiakkailleen Miinus-pisteitä ydinvoimasta. Aktivistit ovat myös levittäneet antimainoksia, jotka kertovat Keskon osakkuudesta ydinvoiman rakentamisessa.

”Jos Fennovoima rakentaa reaktorinsa, Suomesta tulee maailman suurin ydinjätteen tuottaja asukasta kohden. Emme suostu rahoittamaan hanketta ostoksillamme. Onneksi voimme aina valita kaupan, joka ei ole rakentamassa ydinreaktoreita”, sanoo Greenpeacen energiavastaava Jehki Härkönen.

”Ydinjäte säteilee vaarallisesti sadan tuhannen vuoden ajan. Esimerkiksi kristinusko syntyi noin 2000 vuotta sitten, mikä on vain silmänräpäys siihen verrattuna, kuinka kauan ydinvoima aiheuttaa vaaraa ihmisille. [1] On irvokasta tehdä jouluostoksensa kaupasta, joka haluaa jättää tällaisen perinnön jälkipolville”, Härkönen jatkaa.

Parhaillaan käynnissä oleva Greenpeacen Säteilevää joulua -kampanja muistuttaa, mitkä elintarvikeyhtiöt ovat osakkaina ydinvoimalahankkeessa. Kampanja kohdistuu viiteen Fennovoiman omistajaan: Keskoon, Valioon, Atriaan ja Myllyn Parhaaseen. Vaikka SOK on myös Fennovoiman omistaja, kampanja kohdistuu S-ryhmään vain osassa Suomea, sillä pääkaupunkiseudulla toimiva HOK-Elanto ja Pohjois-Savossa toimiva PeeÄssä ovat irtautuneet ydinvoimahankkeesta.

”Ydinvoimala maksaa ainakin kahdeksan miljardia euroa [2]. Esimerkiksi Keskon olisi neljän prosentin omistusosuutensa mukaan sijoitettava lähes sata miljoonaa euroa Fennovoiman omaan pääomaan reaktorin rakentamiseksi. [3] Nämä rahat otetaan viime kädessä K-kauppiaiden asiakkaiden kukkarosta. Kesko tarjoaa todellisia Miinus-pisteitä asiakkailleen”, Härkönen sanoo.

Säteilevää joulua -kampanjassa kuluttajat voivat kertoa mielipiteensä ydinvoimasta yrityksille sähköisin ja perinteisin joulukortein. Kortit ovat ydinvoiman vastustajien suunnittelemia vastamainoksia elintarvikebrändeille.

Kampanjan aikana ihmiset voivat edelleen tehdä äänestyssitoumuksen, jossa sitoutuvat äänestämään 17. huhtikuuta eduskuntavaaleissa sellaista ehdokasta, joka viime kesänä äänesti eduskunnassa lisäydinvoimaa vastaan, tai uutta ehdokasta, joka vastustaa ydinvoimaa. Äänestyssitoumuksen on tehnyt jo yli 36 000 äänioikeutettua.

Lisätietoa kampanjasta: http://www.sateilevaajoulua.fi

Kuvia ja video mielenosoituksesta Helsingissä myöhemmin maanantain aikana: http://info.greenpeace.se/a_mediarelease/

Viitteet:

[1] Korkea-aktiivinen ydinjäte on eristettävä kaikesta elollisesta ainakin 100 000 vuodeksi. Jo nykyisin käytössä olevat ydinvoimalat tuottavat korkea-aktiivista jätettä 40 vuoden aikana neljä miljoonaa kiloa. lähde Säteilyturvakeskus: http://www.stuk.fi/ydinturvallisuus/ydinjatteet/ydinjate/fi_FI/korkea/

[2] Luottoluokitusyhtiö Moody’s arvioi vuonna 2008, että uusien ydinvoimaloiden hinta voi nousta yli 7000 dollarin per kW tehoa, eli Olkiluoto 3:n tyyppisen reaktorin tapauksessa yli 8,6 miljardiin euroon.

[3] Olettaen, että oman pääoman tarve on 30 prosenttia 8 miljardin euron rakennuskustannuksista.

Lisätietoa:
Energiavastaava Jehki Härkönen (mielenosoituspaikalla), puhelin 040 197 2620
Kampanjakoordinaattori Maria Nuutinen (mielenosoituspaikalla), puhelin 040 554 1851
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202

Greenpeace on riippumaton maailmanlaajuinen järjestö, joka kampanjoi ihmisten asenteiden ja toimintatapojen muuttamiseksi, ympäristön suojelemiseksi ja rauhan edistämiseksi.

Avainsanat: