Helsingin kaupunginhallitus vastustaa hyviä biopolttoaineita

Report this content

Helsingin kaupunginhallitus ei halua asettaa ilmasto- ja ympäristövaikutuksiltaan todellisia toisen sukupolven biopolttoaineita etusijalle kaupungin biopolttoainehankinnoissa. Asia liittyy Helsingin valtuutettujen enemmistön viime vuonna esittämään vaatimukseen ilmastolle ja ympäristölle haitallisen Neste Oilin palmuöljydieselin käytön lopettamisesta pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Asia on esillä Helsingin kaupunginvaltuustossa ensi viikon keskiviikkona 8. syyskuuta.

Eilisessä kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltiin ehdotusta asettaa polttoainehankinnoissa etusijalle EU:n uusiutuvan energian direktiivin mukaiset jätteistä ja muista kuin ruokakasveista valmistetut biopolttoaineet. Nämä todelliset toisen sukupolven biopolttoaineet ovat EU:n tutkimusten mukaan ainoita tällä hetkellä päästöjä varmasti vähentäviä biopolttoaineita – toisin kuin esimerkiksi palmuöljydiesel.

Puolet kaupunginhallituksen jäsenistä kannatti todellisia päästövähennyksiä aikaansaavien biopolttoaineiden asettamista etusijalle. Tasan 7-7 jakautuneessa äänestyksessä puheenjohtaja Risto Rautavan (kok) ääni ratkaisi.  Keskustan edustaja Terhi Peltokorpi äänesti asiassa tyhjää.

”On häpeällistä, että puolet kaupunginhallituksesta halusi sademetsätuhoa pahentavien ja ruokaturvaa heikentävien polttoaineiden olevan samalla viivalla kuin todellisia päästövähennyksiä aiheuttavat jäteperäiset polttoaineet.  Erikoista on, etteivät EU:n suositukset tai edes 10 000 äänestäjän mielipide asiassa tunnu Helsingin päättäjiä kiinnostavan”, kommentoi Greenpeacen palmuöljykampanjoitsija Maija Suomela.

Neste Oilin palmuöljydieselin testaus pääkaupunkiseudun busseissa päättyy tämän vuoden kuluessa. Palmuöljyn tuotanto tuhoaa sademetsiä, pahentaa ilmastonmuutosta ja aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Ympäristöjärjestöt, Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA ja indonesialaiset ihmisoikeusaktivistit ovat vedonneet Helsingin kaupunkiin palmuöljydieselin käytön lopettamiseksi. Vuonna 2009 yli 10 000 ihmistä allekirjoitti pääkaupunkiseudun valtuutetuille osoitetun palmuöljyn vastaisen vetoomuksen.

Espoon kaupunginvaltuusto esitti yksimielisesti viime vuonna, että pääkaupunkiseudun bussiliikennettä hallinnoiva Helsingin Seudun Liikenne HSL arvioisi uudelleen mahdollisuudet käyttää vain biopolttoaineita, joiden raaka-aineena ei ole käytetty trooppisella sademetsävyöhykkeellä tuotettuja raaka-aineita. Neste Oilin palmuöljydiesel torjuttiin vuonna 2008 Tukholman kaupunkiliikenteestä palmuöljyn ympäristövaikutusten vuoksi.

Tutkimuksia palmuöljystä ja biopolttoaineista

Lisätietoja:
Maija Suomela, palmuöljykampanjoitsija, 040 180 9303
Matti Liimatainen, metsävastaava, 0400 346 329

Greenpeace on riippumaton maailmanlaajuinen järjestö, joka kampanjoi ihmisten asenteiden ja toimintatapojen muuttamiseksi, ympäristön suojelemiseksi ja rauhan edistämiseksi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia