Aiesopimus kansainvälisen kumppanin kanssa

Sisäpuutarhailmiö siivittää Plantuin läpimurtoa

Plantui Oy:n kasvu jatkui viime vuonna. Nyt yhtiö on tehnyt aiesopimuksen globaalin bisnespartnerin kanssa ja käynnistänyt yhteisen kehitysprojektin, jonka tulokset lanseerataan IFA-messuilla Berliinissä 31.8. Tavoitteena on nousta vuoteen 2020 mennessä älypuutarhojen ykköseksi kansainvälisillä markkinoilla. Yhtiön hallitus saa vahvistusta digitaalisen liiketoiminnan osaaja Ville Hurnosesta.

Älypuutarhoja kehittävän ja valmistavan Plantuin liiketoiminta on vahvassa kasvussa. Plantuin liikevaihto vuonna 2017 oli noin 562 000 euroa, kasvua 27 prosenttia vuodesta 2016. Plantuin myynnistä noin 30 prosenttia tulee Plantui-älypuutarhan kasvikapseleista ja lisälaitteista. Vuonna 2014 lanseerattua Plantui-älypuutarhaa on myyty jo yli 15 000 kappaletta. Viennin osuus on myynnistä noin 80 prosenttia.

Plantuin tämän vuoden tavoitteena on vähintään liikevaihdon tuplaaminen. Tulevaisuuden näkymät ovat erittäin positiiviset, sillä Plantui on solminut helmikuussa aiesopimuksen merkittävän globaalin bisnespartnerin kanssa.

      Pitkäjänteinen panostuksemme Plantuin brändin rakentamiseen ja laadukkaaseen tuotekehitykseen on tuottanut hyvää tulosta. Olemme myös käynnistäneet aiesopimuksen myötä globaalin bisnespartnerin kanssa yhteisen tuotekehitysprojektin, jonka tulokset lanseerataan elokuussa Berliinin IFA-messuilla. Tavoitteenamme on jatkaa liikevaihdon kasvattamista ja kehittää uusia laadukkaita Plantui-tuotteita, sanoo Plantuin toimitusjohtaja René Österman.

Plantuin jakeluverkosto toimii 22:ssa Euroopan ja Aasian maassa, ja oman uusitun verkkokaupan lisäksi Plantuin tuotteita voi ostaa yli 15 kansainvälisestä verkkokaupasta. Vuoden 2018 aikana jakeluverkosto tulee kasvamaan moninkertaiseksi uuden kumppanuussopimuksen myötä. Kumppanisopimus julkistetaan myöhemmin keväällä.

Menestystä tukee globaali sisäpuutarhailmiö: Home Farming -markkinan arvioidaan olevan vuonna 2025 noin 10 miljardia dollaria vertikaaliviljely mukaan lukien.


Hallitus vahvistuu digitaalisen liiketoiminnan osaajalla

Myös koko nykyinen hallitus jatkaa. Plantuin yhtiökokous on valinnut hallitukseen uutena jäsenenä Ville Hurnosen. Pitkän uran digitaalisen liiketoiminnan ja palvelumuotoilun parissa tehnyt Hurnonen vahvistaa erityisesti Plantuin digitaalisen palveluprosessin kehittämistä.  

      Plantuilla on vastaus useisiin globaaleihin megatrendeihin, kuten ekologisuuteen ja kaupungistumiseen, jotka ajavat ihmisiä entistä tiiviimpään asumiseen. Sisäpuutarhassa yhdistyvät äly, ravintoarvot, ekologisuus ja puhtaus. Pystyn tuomaan omaa kokemustani Plantuin digitaalisen palvelumuotoilun kehittämiseen, sanoo Hurnonen.

Muina hallituksen jäseninä jatkavat Harri Yrjö-Koskinen, Riia Sandström ja Myron Tay. Hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Ketonen.

      Plantuin menneet viisi vuotta ovat olleet aikamoista vuoristorataa, monen muun startupin tapaan. Nyt jatkamme vuonna 2017 muotoillun uuden strategian puitteissa johdonmukaista etenemistä kansainvälisillä markkinoilla – merkittävän globaalin kumppanin saaminen varmistaa läpimurron, sanoo hallituksen puheenjohtaja ja kokenut enkelisijoittaja Timo Ketonen.

Lisätietoja:

René Österman, toimitusjohtaja, Plantui Oy, puh. +358 500 506 636, rene.osterman@plantui.com
Timo Ketonen, hallituksen puheenjohtaja, Plantui Oy, puh. +358 400 831 205, timo.ketonen@plantui.com
Ville Hurnonen, hallituksen jäsen, Plantui Oy, puh. +358 50 433 5944, ville.hurnonen@gmail.com 

Plantui on suomalainen, vesiviljelymenetelmään keskittynyt älypuutarhoja kehittävä ja valmistava yhtiö. Tuotteidemme avulla jokainen voi kasvattaa tuoreita, maukkaita, puhtaita ja terveellisiä salaatteja ja yrttejä vaivatta, missä ja milloin tahansa – viherpeukaloa ei tarvita. Kaikki tuotteemme suunnitellaan ja osittain valmistetaan Suomessa. Kasvatusalusta sai Red Dot -designpalkinnon vuonna 2015. www.plantui.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia