Kansainvälinen tuotekehityskumppani kiinnosti

Report this content

Plantui onnistui keräämään 1,4 miljoonan euron kokonaisrahoituksen

Suomalainen, älypuutarhoja kehittävä Plantui Oy on tehnyt onnistuneen rahoituskierroksen. Mukana rahoituspaketissa on yhtiön aiemmat osakkaat ja merkittäviä yksityisiä sijoittajia, kuten toinen Supercellin perustajista Mikko Kodisoja, teollisuusneuvos Liisa Leino, Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju, sekä Anne ja Jukka Laiterä perheineen. Uusia sijoittajia houkutteli erityisesti Plantuin toukokuussa tekemä OEM-tuotesopimus globaalin liiketoimintakumppanin kanssa. 

Plantui Oy on allekirjoittanut OEM-sopimuksen kansainvälisen kumppanin kanssa, joka on yksi maailman johtavista kodinkonevalmistajista. 

– Vuosi sitten asetimme tavoitteeksi globaalin liiketoimintakumppanin löytämisen, jotta pystymme kasvattamaan jakelua, myyntiä ja markkinointia. Sinnikkyytemme palkittiin, ja olemme löytäneet Plantuille kumppanin, parhaan mahdollisen sellaisen, kertoo Plantuin hallituksen puheenjohtaja Timo Ketonen

Tällä hetkellä Plantui keskittyy kansainvälisen kumppaninsa kanssa tuotekehitykseen, jonkatulokset lanseerataan IFA-messuilla Berliinissä 31.8.2018. Plantui jatkaa panostuksia myös kansainväliseen liiketoimintaansa: yrityksen jälleenmyyntiverkosto on laajentunut jo 22 maahan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. 

Voimaa tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen

Yhteistyö globaalin liiketoimintakumppanin kanssa innosti nykyisiä ja uusia sijoittajia. Plantuin kaksi erillistä osakeantia keräsivät yhteensä 923 010 euroa. Osa rahoituksesta tulee 0,5 miljoonan euron pankkilainasta, joten koko rahoituspaketin summa ylittää 1,4 miljoona euroa.  

– Kotipuutarha- ja food tech -kategoria kasvaa tällä hetkellä huimasti maailmanlaajuisesti, kertoo Plantuin toimitusjohtaja René Österman. Rahoituskierroksen tuotot suunnataan myyntiin ja markkinointiin, erityisesti panostamme digitaaliseen markkinointiin ja verkkokauppaan. Lisäksi jatkamme ammattikäyttäjille suunnatun vertikaalipuutarhakonseptin jatkotutkimusta ja -kehitystä, jatkaa Österman. 

Rahoituskierros sai lentävän lähdön, kun Mikko Kodisoja, yksi Supercellin perustajista, teki yhtiöön sijoituksen KEM Ventures Oy:n kautta. 

– Sisäpuutarha on maailmanlaajuisesti nopeasti kasvava trendi. Olen vaikuttunut Plantuin toiminnallisuudesta ja laadusta. Tuoreiden yrttien ja salaattien kasvattaminen tukee myös paikallista, luonnonmukaista elintarviketuotantoa, mikä on hyvässä sopusoinnussa kestävän investointifilosofiamme kanssa, kertoo Kodisoja sijoituspäätöksestään. 

Yhtiön osakkaat muodostavat vahvan verkoston

Plantui Oy:llä on yhteensä yli 200 osakasta 15 maassa. Nämä kaikki ovat osa Plantuin kasvavaa kansainvälistä verkostoa. Kodisojan lisäksi myös useat muut merkittävät suomalaiset liike-elämän edustajat sijoittivat Plantuihin, heidän joukossaan muun muassa teollisuusneuvos Liisa Leino ja Tapio Pajuharju, sekä Anne ja Jukka Laiterä perheineen. Yhtiön suurimpiin osakkeenomistajiin lukeutuvat Timo Ketonen perheineen kahden sijoitusyhtiön kautta (Aboa Advest Oy ja Högen Oy), Kari Heinistö sijoitusyhtiö Högen Oy:n kautta,  Sean Lim Malesiasta, Ojala & Saari Oy, Luka Holding Oy, Aura Pääomasijoitus Oy, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, enkelisijoittaja Leena Niemistö, Eficaz Capital Oy, Timo Nykänen, Hopaltans Oy, Possidentes Oy, UMO Capital ja Thomas Gylling kahden sijoitusyhtiönsä kautta. Myös Plantui Oy:n avainhenkilöt osallistuivat osakeantiin.

Lisätietoja

René Österman, toimitusjohtaja, Plantui Oy
Puh. +358 50 6636, rene.osterman@plantui.com

Timo Ketonen, hallituksen puheenjohtaja, Plantui Oy
Puh. +358 400 831 205, timo.ketonen@plantui.com

Plantui on suomalainen, vesiviljelymenetelmään keskittynyt älypuutarhoja kehittävä ja valmistava yhtiö. Tuotteidemme avulla jokainen voi kasvattaa tuoreita, maukkaita, puhtaita ja terveellisiä salaatteja ja yrttejä vaivatta, missä ja milloin tahansa – viherpeukaloa ei tarvita. Kaikki tuotteemme suunnitellaan ja osittain valmistetaan Suomessa. www.plantui.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia