Kyselytutkimus: Markkinoita muokkaavat yritykset kasvoivat eniten

Report this content

Liiketoiminnan merkityksellisyys ja uusien markkinoiden luominen yhdistävät voimakkaasti kasvaneita yrityksiä. Suomalaisten johtajien mukaan kasvun saavuttamiseen ei kuitenkaan allokoida riittävästi resursseja.

Tulokset käyvät ilmi konsulttiyhtiö Talent Vectian kyselytutkimuksesta, johon vastasi yli sata suomalaista johtajaa. Kolme neljästä yrityksestä (74 %) on laatinut erityisen kasvustrategian viimeisen kolmen vuoden aikana, mutta vain reilu kolmannes (36 %) on saavuttanut tavoitteet.

Merkityksellinen strategia ohjaa valtaosaa (71 %) yrityksiä, joiden liikevaihto oli kasvanut yli 10 prosenttia viimeisen kolmen vuoden aikana. Kasvutavoitteissaan epäonnistuneista alle viidennes (17 %) johtajista kokee strategiansa merkitykselliseksi.

–      Kun liiketoiminnalla on merkitys ja kaikki ymmärtävät oman työnsä tarkoituksen, on kasvun tavoittelu mielekästä ja inspiroi työntekijöitä. Tutkimuksemme osoittaa, että kasvun tavoittelu vain kasvun vuoksi harvemmin johtaa haluttuihin tuloksiin, sanoo Talent Vectian Managing Consultant Maria Sangder.  

Vaikka kasvu houkuttelee, ei siihen olla valmiita satsaamaan euroja. Vain 15 prosenttia johtajista kertoo, että kasvun vaatimiin kohteisiin on investoitu riittävästi yrityksen resursseja. Panostuksilla on yhteys menestykseen tutkimustuloksista päätellen. Merkittävästi kasvaneet organisaatiot ovat muita useammin käyttäneet osan liikevoitostaan kasvun kiihdyttämiseen, uhranneet kannattavuutta lyhyellä tähtäimellä tai etsineet vaihtoehtoisia rahoituskeinoja kasvun rahoittamiseksi.

Uudistava kasvu vaatii uuden ajan johtamista

Markkinoiden jatkuvien muutosten armoilla oleminen saattaa olla esteenä kasvulle. Toimialarajojen rikkominen ja uusien tarpeiden luominen yhdistävät kasvuyrityksiä. Voimakkaimmin kasvaneista yrityksistä suurin osa (71 %) kertoi muokkaavansa markkinoita omalla toiminnallaan. Vain kolmannes (34 %) vastaa samoin yrityksistä, jotka epäonnistuivat kasvutavoitteissaan.

Talent Vectian kumppanin, rakennusliike Lehto Groupin liikevaihto on kasvanut vuosina 2014–2016 keskimäärin 45 prosentin vuosivauhtia. Yhtiön liiketoimintajohtaja Asko Myllymäki vahvistaa, että pienempikin yritys pystyy murtamaan toimialan perinteiset asetelmat.

–      Kasvussa tärkeintä on tekemiseen keskittyminen ja vahva kunnianhimo. Jos olisimme lukkiutuneet kymmenen prosentin kasvutavoitteeseen, emme ikinä olisi saavuttaneet näin kovaa kasvua. Kasvu edellyttää rohkeutta haastaa alan toimijat ja perinteiset toimintatavat ja uskallusta määritellä myös, mitä ei kannata tehdä, sanoo Myllymäki.

Strategian seuranta etenemisen mittareiden kautta perinteisten tulosmittareiden lisäksi korostui kasvutavoitteensa ylittäneissä yrityksissä.

–      Uudistavaa kasvua tulee johtaa tavoitteellisesti, samalla antaen henkilöstölle vapaus itsenäiseen päätöksentekoon keinojen osalta. Tasapainon löytäminen näiden kahden välillä on haaste monessa organisaatiossa. Läpinäkyvillä edistymisen mittareilla reagointi muuttuviin tilanteisiin on nopeaa ja fokus pysyy tekemisessä, sanoo Talent Vectian Senior Partner Jarkko Pallasaho.

  • Liikkeenjohdon konsultointiyritys Talent Vectia toteutti kyselytutkimuksen yhdessä Suomen Strategisen Johtamisen Seuran ja Teknisen Kaupan Liiton kanssa.
  • Kyselytutkimuksen tavoitteena oli mitata kasvun esteitä ja edistäjiä suomalaisissa yrityksissä.
  • Kyselytutkimus toteutettiin internet-pohjaisena kyselylomakkeena aikavälillä 8.2.–24.3.2017
  • Kyselyyn vastasi 105 henkilöä, joista 83 prosenttia oli johtajia (toimitusjohtaja, johtoryhmän jäsen, hallituksen jäsen tai keskitason johtaja), loput asiantuntijoita.

Lisätietoja:

Maria Sangder, Managing Consultant, Talent Vectia

Puh. 050 310 5108, maria.sangder@talentvectia.com

Talent Vectia on kasvun tekijä. Luomme uutta liiketoimintaa, kiihdytämme kasvua ja tuottavuutta ja digitalisoimme liiketoimintoja. Palvelemme asiakkaitamme kasvun polulla aina asiakaskokemuksesta johtamiseen, kasvun suunnittelusta rahoitukseen ja palveluiden tuotteistamiseen saakka. Meillä analyyttinen konsultointi ja ihmisläheinen valmentaja yhdistyvät tehokkaaksi kasvun tekijäksi. www.talentvectia.com

Avainsanat: