Rainmaker hakee voimakasta kasvua ostamalla hyötypeleihin erikoistuneen NordicEdun

Report this content

Liiketoiminnan ulkoistamiseen erikoistunut Rainmaker on ostanut turkulaisen peli- ja ohjelmistosuunnittelutoimisto NordicEdun. Yrityskauppa vahvistaa Rainmakerin osaamista asiantuntijatyön pelillistämisessä ja palvelumuotoilussa. 

NordicEdu on vuonna 2011 perustettu yritys, joka työllistää 12 henkilöä. Kaikki yrityksen työntekijät siirtyvät kaupan myötä Rainmakerin palvelukseen. NordicEdun nykyiset asiakkaat siirtyvät Rainmakerin asiakkaiksi, ja olemassa olevat sopimukset jatkuvat ennallaan.

– Työelämä muuttuu, ja me panostamme sen pelillistämiseen. NordicEdu tuo mukanaan erityisesti teknistä osaamista ja palvelumuotoilun asiantuntemusta, kertoo Rainmakerin toimitusjohtaja Markus Pyrhönen.

– Yhdistämällä Rainmakerin ja NordicEdun osaamisen voimme laajentaa tarjoomaamme ja pelillistää työelämää aivan uudella tavalla. Yrityskauppa tarjoaa meille myös mahdollisuuden osallistua aiempaa suurempiin ja pitkäkestoisempiin projekteihin, NordicEdun toimitusjohtaja Tomi Kokkonen sanoo.

Rainmakerin ja NordicEdun yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2017 noin 34 miljoonaa euroa. Tavoitteena on kasvattaa liikevaihto sataan miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä. Liiketoimintaprosessien ulkoistamiselle on runsaasti kysyntää, sillä yrityksissä halutaan yhä useammin ostaa HR:n, taloushallinnon ja myynnin palvelut valmiina. Rainmaker hakee kasvua lähivuosina panostamalla pelillistämisen ohella muun muassa robotiikkaan ja yritysostoihin.

Pelillistyminen on osa asiantuntijatyön mullistumista

Rainmaker on tutkinut digitalisaation ja pelillistämisen hyötyjä työelämässä yli viisi vuotta. Pelillistämisen keinoin, esimerkiksi pisteyttämällä ja etappeja määrittelemällä, asiantuntijoille tarjotaan työkaluja oman työn hallintaan ja uusia tapoja motivoitua työssä.

– Pelillistäminen tuo lisäarvoa esimerkiksi HR:n ja taloushallinnon palveluihin, sillä sen avulla työ voidaan tehdä nopeammin, tehokkaammin ja laadukkaammin. Kun pelillistäminen yhdistetään hyvään johtamiseen, saadaan asiantuntijatehtävissä aikaan konkreettisia tuloksia. Osaaminen kehittyy, työyhteisö voi paremmin, palautetta saadaan reaaliaikaisesti, Pyrhönen luettelee.

Pelillistäminen on yksi keino sopeuttaa asiantuntijatyö muuttuvan työelämän vaatimuksiin ja tehdä työstä järkevää.

– Digitalisaatio mullistaa työelämää yhä enemmän, mikä vaatii muun muassa johtamisen, tiimien, työtapojen, prosessien ja teknologian uudelleen ajattelemista. Pelillistäminen on yksi keino vastata tähän muutokseen, Pyrhönen sanoo.

 

Lisätietoja:

Rainmaker, toimitusjohtaja Markus Pyrhönen, puh. 040 578 2844, markus.pyrhönen@rainmaker.fi

NordicEdu, toimitusjohtaja Tomi Kokkonen, puh. 050 430 0178, tomi.kokkonen@nordicedu.fi

Rainmaker on yksi Suomen suurimpia myynnin, talouden ja HR:n palveluita tarjoavia, liiketoiminnan ulkoistamiseen keskittyviä yrityksiä. Vuonna 2017 yritys työllisti yli tuhat työntekijää. Rainmaker panostaa vahvasti tulevaisuuden työelämän kehittämiseen muun muassa pelillistämisen, paikkariippumattoman työn ja robotiikan avulla. www.rainmaker.fi