• news.cision.com/
  • Ground Communications/
  • Suomalainen Dagsmark Petfood vakuutti sekä sijoittajat että asiakkaat: onnistunut rahoituskierros siivittää eläinten lähiruokavalmistajan kasvua

Suomalainen Dagsmark Petfood vakuutti sekä sijoittajat että asiakkaat: onnistunut rahoituskierros siivittää eläinten lähiruokavalmistajan kasvua

Report this content

Dagsmark Petfood Oy toi viime elokuussa markkinoille ensimmäisen 100-prosenttisesti kotimaisen ja alkuperältään täysin jäljitettävän koirien lähikuivaruuan. Neljässä kuukaudessa yritys teki noin puolen miljoonan liikevaihdon ja keräsi pääomasijoituksia 0,6 miljoonaa euroa. Yritykseen on sijoittanut muun muassa peliyhtiö Rovion Peter Vesterbacka.

"Suureen kysyntään vastataksemme investoimme nyt tuotantolaitteistoon ja tuotekehitykseen. Pääomasijoitus mahdollistaa myös panostukset markkinointiin ja brändin tunnettuuden kasvattamiseen", kertoo yhtiön toimitusjohtaja Laura Strömberg.

Vuonna 2016 perustettu Dagsmark Petfood toi elokuussa markkinoille täysin kotimaisen Häme-kuivaruoan koirille, ja neljässä kuukaudessa yhtiö teki noin puolen miljoonan euron liikevaihdon. Yhtiöön ovat sijoittaneet muun muassa Rovion entinen markkinointijohtaja Peter Vesterbacka ja Kustaa Valtonen Caloom Oy:n kautta sekä joukko muita suomalaisia yksityissijoittajia.

Dagsmark Petfoodin tuotevalikoima laajenee vuoden 2018 aikana. Maaliskuussa kauppojen hyllylle saadaan siipikarjan lihaa sisältävä Savo ja myöhemmin Lappi-kuivaruoka. Yhtiö keskittyy nyt markkina-asemansa vahvistamiseen Suomessa sekä koko kotimaisen lemmikkiravintotoimialan kehittämiseen ja kasvattamiseen. Tavoitteena on kuitenkin myös kansainvälistyminen Venäjän ja Viron suuntaan.

Kotimaisuus ja laatu kiinnostavat koiranomistajia

Avainlippu-merkin saaneiden tuotteiden myyntivaltteina ovat niiden laadukkaat kotimaiset raaka-aineet ja 100-prosenttinen alkuperäjäljitettävyys.

”Haluamme tarjota koirille puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa. Kun kaikki raaka-aineet saadaan läheltä ja valmistus tapahtuu Suomessa, pystytään takaamaan ruuan paras mahdollinen laatu ja luotettava alkuperä ympäristöä kuormittamatta. Tämä on vakuuttanut sekä asiakkaat että sijoittajat”, kertoo Strömberg.

Dagsmark Petfoodin myynti lähti liikkeelle vauhdikkaasti, sillä tuotteet pääsivät heti valtakunnalliseen jakeluun yli tuhanteen S- ja K-ryhmän myymälään.

Yhtiön takana on joukko elintarvikealan ja sijoittamisen konkareita: Pekka Siivonen-Uotila, Jukka Kaitaranta, Börje Norrgård ja Topi Jurvanen. Yhtiön toimitusjohtaja Laura Strömberg on muun muassa koirien lisäravinneyritys FitDogin perustaja.

Yhteystiedot:

Laura Strömberg
Toimitusjohtaja/Managing Director
Dagsmark Petfood Ltd
Åbackantie 247
64320 Dagsmark
Finland
+358 50 5015522
http://www.laurastromberg.strikingly.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia