Suomalaiset yritykset ensi kertaa koolla Pakistanissa

Finland–Pakistan Business Summit 4.–5.2.2014

Kaikkien aikojen ensimmäinen Finland–Pakistan Business Summit kokoaa suomalaisia yrityksiä tutustumaan Pakistanin markkinoihin ja maan lähes 200 miljoonan asukkaan tarjoamiin kasvumahdollisuuksiin. Helmikuun alussa Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa järjestettävässä tapahtumassa suomalaisyritysten edustajat tapaavat sekä yksityisen sektorin että valtion toimijoita.

”Suomalaiset yritykset ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta jättäneet Pakistanin markkinan kokonaan väliin, vaikka mahdollisuuksia on lähes rajattomasti muun muassa energia- ja kaivossektoreilla, yhdyskuntateknologian, terveydenhuollon ja opetuksen saralla”, toteaa Finland–Pakistan Business Summitin puheenjohtaja Wille Eerola.

Suomesta Pakistanin markkinoille ovat lähteneet lähinnä isot yritykset, kuten Stora Enso, Wärtsilä, Nokia, NSN, Vaisala ja Kemira. Maa tarjoaa mielenkiintoisia kasvunäkymiä myös P&K-sektorin yrityksille.

Pakistanin vuosittainen talouskasvu on viimevuosina ollut noin 3 %, mutta esimerkiksi maan kehittyneimmän osavaltion, 100 miljoonan asukkaan Punjabin talouskasvu on ollut 4,5 %. Maa kehittyy ja samalla kasvaa maan kuluttava keskiluokka.

”Pakistanissa on viime aikoina tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, josta ei paljonkaan puhuta julkisuudessa. Maassa on nyt demokraattisesti valittu hallitus, joka suhtautuu myönteisesti ulkomaisiin investointeihin”, kertoo Suomen Pakistanin suurlähettiläs Rauli Suikkanen.

”Ulkomaiset yritykset kohtaavat Pakistanissa vähemmän kilpailua kuin esimerkiksi Intiassa tai Kiinassa”, kertoo Business Summitin järjestelytoimikunnan jäsen Matti Naakka. ”Maassa ollaan tällä hetkellä erittäin avoimia uusille tuotteille ja innovaatioille”, jatkaa Naakka, jolla on useamman vuoden kokemus liiketoiminnasta Pakistanissa.

Turvallisuustilanne Pakistanissa vaihtelee suuresti maan eri osien välillä, minkä vuoksi kaikkialla maassa tulee noudattaa riittävää varovaisuutta ja välttää tarpeettomia riskejä.

”Punjabin osavaltiossa ja suurissa kaupungeissa (Lahore, Faisalabad ja Islamabad) turvallisuustilanne on viime aikoina ollut kohtuullisen hyvä. Sen sijaan Afganistanin rajan lähellä sijaitsevilla alueilla turvallisuusriskejä on runsaasti eikä matkustamista alueille suositella”, painottaa suurlähettiläs Suikkanen.

__________________

Lisätiedot:
Wille Eerola, puheenjohtaja, Finland-Pakistan Business Summit, 040 5316 720,
wille.eerola@finpakbusinesssummit.fi
Matti Naakka, järjestelytoimikunnan jäsen, Finland-Pakistan Business Summit, +65 9730 0190,
matti.naakka@finpakbusinesssummit.fi
finpakbusinesssummit.fi

Tapahtumaan osallistuvien suomalaisyritysten edustajia on mahdollista haastatella 4.–5.2.2014 välisenä aikana.

Haastattelupyynnöt: Anu-Elina Lehti, Ground Communications, 045 263 1895

Tilaa