Talousjohtajabarometri 2016:

Talousjohtajat: Yhteiskuntasopimuksella ei positiivisia vaikutuksia yrityksen kilpailukykyyn

Valtaosa suomalaisyritysten talousjohtajista tuomitsee yhteiskuntasopimuksen epäonnistuneena. Lähes kaksi kolmasosaa talousjohtajista odottaa yrityksensä liikevaihdon kasvavan, mutta samalla moni arvioi myös irtisanomisien olevan ajankohtaisia. Usko Suomen talouskasvuun on suurempi kuin maailmantalouden kasvuun.

Suomalaisten talousjohtajien enemmistön (57 %) mielestä hallitus on onnistunut huonosti tai erittäin huonosti yhteiskuntasopimuksen (nyk. kilpailukykysopimus) laatimisessa. Yhdeksän kymmenestä talousjohtajasta näkee yhteiskuntasopimuksen vaikutukset yrityksensä kilpailukykyyn pieninä (65 %) tai olemattomina (25 %). Tulokset käyvät ilmi RainMaker Oy:n toteuttamasta Talousjohtajabarometrista, joka toteutettiin 15:ttä kertaa.

–      Tulokset kuvaavat tilannetta maassamme: tyydytään heikkoonkin sopimukseen, jotta edes jotain päätöksiä syntyisi. Kuitenkin hyvin harva talousjohtaja uskoo sopimuksen taloudellisiin hyötyihin. Tulokset totta kai huolestuttavat, varsinkin kun Brexit-uutinen tuo lisää epätietoisuutta markkinoille, sanoo RainMakerin liiketoimintajohtaja Joakim Back .

Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio pitää kyselyn tuloksia jokseenkin yllättävinä.

–      Talousjohtajien tuomio yhteiskuntasopimuksesta oli minusta yllättävän negatiivinen. Odotukset ovat varmasti olleet korkealla työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisessä. Pettymys on ollut suuri, kun oman yrityksen näkökulmasta saavutetut tulokset eivät olekaan niin merkittäviä. Mielestäni suunta on kuitenkin oikea nykyisellä kilpailukykysopimuksella, vaikka muitakin toimenpiteitä tarvitaan, sanoo Ritakallio.

Talousjohtajabarometrissä mitattiin lisäksi talousjohtajien näkemyksiä oman yrityksen taloudesta sekä kansantalouden kasvunäkymistä.

Liikevaihdon kasvua, mutta irtisanomisia

Entistä useampi talousjohtaja (63%) odottaa yrityksensä liikevaihdon kasvavan seuraavaan kuuden kuukauden aikana. Liiketuloksen kehityksessä ei ole kuitenkaan merkittäviä kasvuodotuksia.

Liikevaihdon kasvuodotuksista huolimatta lähes kolmannes (29 %) kyselyyn vastanneista talousjohtajista ilmoittaa yrityksessään olevan tiedossa henkilöstövähennyksiä seuraavaan puolen vuoden aikana.

Ritakallion mukaan tilanne johtuu yhä haastavammasta markkinatilanteesta, jossa tuottavuushyötyjen jatkuva hakeminen on tarpeen.

–      Liikevaihdon kasvuodotukset ovat vaatimattomia monessa yrityksessä, eikä pelkällä kasvulla kyetä nostamaan tuottavuutta. Hintakilpailu globaaleilla markkinoilla on kovaa ja digitalisaatio etenee nopeasti haastaen monen perinteisen toimialan. Kuluja on yksinkertaisesti karsittava, vaikka liikevaihto kasvaisikin, sanoo Ritakallio.

Niukat BKT-kasvuodotukset

Kyselyyn vastanneilla talousjohtajilla on melko yhteneväiset arviot Suomen bruttokansantuotteen kehityksestä. Talousjohtajat ennustavat keskimäärin 0,67 prosentin kasvua BKT:hen. Talousjohtajien odotukset ovat aavistuksen Etlan maaliskuista suhdanne-ennustetta (0,9 %) niukemmat.

Maailmantalouden kasvua arvioitaessa on tapahtunut romahdus vuodentakaisiin tuloksiin verrattuna. Vain 37 prosenttia talousjohtajista uskoo maailmantalouden kasvuun, kun viime vuonna vastaava luku oli jopa 68 prosenttia.

  • Talousjohtajabarometri I/2016 toteutettiin aikavälillä 9.5.–31.5.2016.
  • Barometri II/2016 toteutetaan vuoden 2016 lopulla.
  • Kyselyyn osallistui 60 suomalaista talousjohtajaa 300 valitun keskisuuren ja suuren yrityksen joukosta.
  • Barometri mittaa kolmea tekijää talousjohtajien näkökulmasta: 1) kansantalouden tilaa, 2) oman yrityksen talousnäkymiä ja 3) ajankohtaista teemaa, tällä kertaa yhteiskuntasopimusta (nyk. kilpailukykysopimusta).
  • Lokakuussa RainMaker julkistaa Menestyvä Johtaja -kilpailun voittajan, johon voi ilmoittautua tai ilmiantaa johtajaehdokkaan 15.8.2016 asti. Menestyvä Johtaja -kilpailussa etsitään valovoimaisimmat ja uudistuksellisimmat johtajat eri aloilta kolmessa eri kategoriassa: talousjohtajat, hr-johtajat ja myyntijohtajat. Lisätietoja:  http://www.menestyvajohtaja.fi

Lisätietoja:

Joakim Back, liiketoimintajohtaja, RainMaker Oy

joakim.back@rainmaker.fi , puh. 0440 600 600

Talousjohtajabarometri on reaalitalouden tilaa ja näkymiä kuvaava tutkimus, jossa tutkimushorisonttina on tutkimushetkeä seuraavat 6–12 kk. Gutta Oy on toteuttanut barometria vuodesta 2008 asti kaksi kertaa vuodessa. Gutta sulautui syksyllä 2015 Rainmaker-konserniin, joka jatkaa nyt Talousjohtajabarometrin toteuttamista. Talousjohtajabarometri on erinomainen tuki kansantalouden tilaa ja lähitulevaisuuden kehitystä arvioitaessa. Tutkimuksen arvo on laajan toimialaotannan lisäksi näkökulmavalinnassa: yrityspäättäjät tuovat äänensä kuuluville.

Avainsanat:

Tilaa