Tutkimus: Suurin osa suomalaisista pelkää asuntomurtojen lisääntyvän

Suomalaisten turvallisuudentunne on heikentynyt. Erityisesti vanhemmat ihmiset ja omakotitaloasujat pelkäävät asuntomurtojen lisääntyvän Suomessa. Kolmanneksen mielestä oma koti ei ole riittävän hyvin suojattu murtautumiselta. Tulokset käyvät ilmi Abloyn Taloustutkimuksella teettämästä turvallisuustutkimuksesta.

Asuntomurrot tulevat lisääntymään Suomessa, uskoo kaksi kolmasosaa (65 %) suomalaisista. Erityisesti vanhempi ikäpolvi näkee asumisen turvallisuuden tulevaisuuden synkkänä: 50–64-vuotiaat (78 %) ja 65–79-vuotiaat (76 %) uskovat selvästi muita ikäryhmiä enemmän asuntomurtojen määrän lisääntyvän.

Omakotitaloasujat näkevät tulevaisuuden negatiivisempana kuin muut. Kolme neljästä (74 %) omakotitalossa asuvasta uskoo asuntomurtojen lisääntyvän tulevaisuudessa, kun kerrostalo- ja paritaloasujista hieman yli puolet (57 % ja 52 %) uskoo asuntomurtojen kasvuun. Myös asuinpaikkakunta vaikuttaa vastauksiin: pääkaupunkiseudulla asuvat eivät usko asuntomurtojen lisääntyvän yhtä paljon kuin muualla Suomessa asuvat.

Murtoturvallisuus ei riittävän korkealla tasolla

Yli viidennes (22 %) suomalaisista kertoo turvallisuudentunteensa heikentyneen viimeisen parin vuoden aikana. Erityisesti naisten ja alle 35-vuotiaiden turvallisuuden tunne on vähentynyt viime vuosina.

Jopa kolmannes (32 %) kyselyyn vastanneista kokee, ettei oma koti ole murtoturvallinen. Asumismuoto vaikuttaa merkittävästi kokemuksiin murtoturvallisuudesta. Omakotitaloasujista 38 prosenttia ei koe kotinsa olevan riittävän hyvin suojattu murtautumiselta, kun vastaava luku kerrostaloasujilla on selvästi pienempi, 27 prosenttia. 

      Ajantasainen murtosuojattu lukitus on yksi tärkeimmistä keinoista ehkäistä asuntomurtoja. Sähköiset ja älykkäät lukitusjärjestelmät sekä hälytysjärjestelmän integroiminen lukitukseen varmasti lisääntyvät voimakkaasti lähivuosina, sanoo Abloyn kotimaan myyntijohtaja Jari Perälä .

Poistumisturvallisuudessa Suomi muita EU-maita jäljessä

Turvallisuustutkimuksella kartoitettiin myös suomalaisten kokemuksia rakennusten poistumisturvallisuudesta. Lähes yhdeksän kymmenestä (87 %) vastaajasta tuntee työpaikkansa tai oppilaitoksensa hätäpoistumistiet. Kuitenkin vain alle puolet (44 %) vastaajista kertoo, että työpaikalla tai oppilaitoksessa on harjoiteltu hätätilanteessa poistumista kulkemalla hätäpoistumistietä.

      Suomessa ei ole toistaiseksi pantu täysimääräisesti täytäntöön EU-standardeja poistumistiereittien lukituksessa. Esimerkiksi Keski-Euroopassa hyvin yleisiä paniikkipuomeja näkee Suomessa vielä vähän. Uskomme, että julkisten tilojen poistumisturvallisuutta voidaan merkittävästi parantaa Suomessa, Perälä toteaa.

Lisätietoja :

Jari Perälä, myynti- ja markkinointijohtaja, Abloy Oy, puh. 0400 328 599

jari.perala@abloy.com

www.abloy.fi

Marko Perälahti, tutkimusjohtaja, Taloustutkimus, puh. 040 530 5410

marko.peralahti@taloustutkimus.fi

www.taloustutkimus.fi


TURVALLISUUSTUTKIMUS

Abloyn turvallisuustutkimus toteutettiin Taloustutkimus Oy:n internet-paneelissa 24.–27.8.2015. Tutkimuskyselyyn vastasi 1022 henkilöä. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan kohderyhmää edustavaksi. Turvallisuustutkimuksella haluttiin selvittää suomalaisten kokemuksia turvallisuudesta, kuten oman kodin murtoturvallisuudesta ja julkisten tilojen poistumisturvallisuudesta.


Onko turvallisuuden tunteesi viimeisten parin vuoden aikana…

(5=merkittävästi lisääntynyt, 4=lisääntynyt, 3=pysynyt ennallaan, 2=vähentynyt 1=merkittävästi vähentynyt)

Kaikki :

5=1%

4=4%

3=74%

2=21%

1=1%

Naiset :

5=1%

4=5%

3=69%

2=24%

1=1%

Miehet :

5=0%

4=3%

3=78%

2=17%

1=1%

Uskotko asuntomurtojen lisääntyvän Suomessa tulevaisuudessa?

Kaikki :

Kyllä=65%

En=12%

En osaa sanoa=23%

Omakotitaloasujat:

Kyllä=74%

En=7%

En osaa sanoa=19%

Kerrostaloasujat :

Kyllä=57%

En=16%

En osaa sanoa=26%

Paritaloasujat :

Kyllä=52%

En=17%

En osaa sanoa=31%

Rivitaloasujat :

Kyllä=71%

En=11%

En osaa sanoa=18%

Onko kotisi mielestäsi riittävän hyvin suojattu murtautumiselta?

Kaikki :

Kyllä=68%

En=32%

Omakotitaloasujat :

Kyllä=62%

En=38%

Kerrostaloasujat :

Kyllä=73%

En=27%

Paritaloasujat :

Kyllä=61%

En=39%

Rivitaloasujat :

Kyllä=64%

En=36%

Tiedätkö työpaikkasi/oppilaitoksesi hätäpoistumistien/-tiet?

Kyllä=87%

En=13%

Tiedätkö, miten työpaikkasi/oppilaitoksesi hätäpoistumistien lukko avataan?

Kyllä=75%

En=25%

Onko työpaikallasi/oppilaitoksessasi harjoiteltu poistumista hätätilanteessa niin, että olette kulkeneet hätäpoistumistietä?

Kyllä=44%

Ei=47%

En osaa sanoa=10%

ABLOY suojaa ihmisiä, omaisuutta sekä liiketoimintaa maalla, merellä ja ilmassa – olosuhteista riippumatta. Käyttäjien yksilöllisiin tarpeisiin luodut ratkaisut ulottuvat kotien lukinnasta äärimmäistä turvaa vaativiin ammattikohteisiin. Maailmanlaajuinen 90 maata kattava jakeluverkostomme vastaa asiantuntevasta palvelusta.

Abloy Oy on osa ASSA ABLOY -konsernia, joka maailman johtavana oviympäristöratkaisujen toimittajana tarjoaa asiakkailleen turvallisia ja helppokäyttöisiä sovelluksia ovien avaamiseen ja sulkemiseen. Konsernissa on 44 000 työntekijää ja liikevaihto 6,2 miljardia euroa.

Avainsanat:

Tilaa