Uusi karttasovellus paikantaa toimistojen akustiikkaongelmat

Akustiikkajärjestelmien toimittaja Ecophon pilotoi uutta, karttasovellukseen perustuvaa tutkimusmenetelmää toimistotilojen ääniympäristön kartoittamisessa. Uudella menetelmällä saadaan yksilöidympi kuva tilojen akustisista haasteista, mikä helpottaa merkittävästi korjaustoimien suunnittelua. 

Menetelmää testattiin nyt ensimmäistä kertaa akustiikkatutkimuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin, voiko akustisten olosuhteitten määrittelyä tehostaa ja selkiyttää karttatyökalun avulla. Kyselymenetelmä osoittautui käyttökelpoiseksi ja nopeaksi tavaksi selvittää rakennuksen ääniympäristö.

Sisätilojen ääniympäristökysely toteutettiin heinäkuussa 2016 viisikerroksisen toimistorakennuksen työntekijöille Maptionnaire-sovelluksella. Kyseessä on suomalaisen Mapita Oy:n kehittämä, karttapohjaisten kyselyiden laatimiseen tarkoitettu SaaS-palvelu. Tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella täytettävässä kyselyssä karttapohjaan merkittiin pääasiallinen työpiste sekä muut paikat, joissa työntekijä työskentelee päivittäin.

Kysely lähetettiin 95 hengelle, joilta saatiin yhteensä 344 paikannusta. Tulokset tukivat aiempien akustiikkatutkimusten löydöksiä.

– Uutta oli yksilöidympi tieto, jota uraauurtavan kyselymenetelmän avulla saatiin. Karttakyselyn avulla päästiin täsmällisemmin kiinni sijainteihin, joita vastaukset koskivat, kertoo tutkimusta Ecophonilla johtanut konseptikehittäjä Arto Rauta .

– Lisäksi tulosten kokonaiskuva, kuten se minne kielteiset vastaukset keskittyvät, on mahdollista hahmottaa yhdellä silmäyksellä koko rakennuksen osalta. Se helpottaa korjaustoimien suunnittelua merkittävästi, Arto Rauta toteaa.

Tutkimustulokset julkistettiin keskiviikkona 15.3. Sisäilmayhdistyksen Sisäilmastoseminaarissa Helsingin Messukeskuksessa. 

Lisätietoa:

www.ecophon.fi

Arto Rauta, konseptikehittäjä, toimistotilat
Ecophon, Suomi
arto.rauta@saint-gobain.com
Puh. +358 400 826 890

Ecophon on suomalainen akustiikkakatto- ja akustiikkaseinäjärjestelmien toimittaja. Ecophon on osa Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:tä, joka kuuluu maailmanlaajuiseen Saint-Gobain -konserniin. Saint-Gobain -konsernin toimialaan kuuluvat tukkukauppa, rakennusmateriaalit, tasolasi, pakkaus sekä korkean suorituskyvyn omaavat erikoismateriaalit. Saint-Gobain toimii yli 50 maassa ja on markkinajohtaja kaikilla ydinliiketoimintasektoreillaan. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy toimii Suomessa sekä Baltiassa ja sen tuotteita ovat Ecophon-akustiikkalevyt, Gyproc-kipsilevyt, Isover-eristeet sekä Weber julkisivu- ja lattialaastituotteet. 

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit