Kiukaan kutsu ja löylyn lumo -kirjan kuvitusta s 27. Kuva: Suomen Saunaseura


HERRAIN KLUBI. Suomalaisen Saunan Ystävien kevätkokous huhtikuussa 1938 pidettiin samassa Suomalaisen Klbin miljöössä, jossa Saunaseura oli puoli vuotta aikaisemmin perustettu. Maiset pääsivät seuran jäseniksi vuodesta 1949 alkaen. Kuva Kiukaan kutsu ja löylyn lumo -kirjan sivulta 27.

Matalaresoluutio

Korkearesoluutio

Alkuperäinen resoluutio

Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Tilaa