Ikivihreät puutarhakasvit tuovat eloa pihaan ympäri vuoden

Tuppaavatko puutarhan istutustyöt jäämään kevätkiireiden keskellä tekemättä? Tympiikö, kun piha on talvisin tylsä ja ankea? Onneksi nykyisin on saatavilla monennäköisiä ja -kokoisia ainavihantia kasveja jotka tuovat eloa ja väriä puutarhaan ympäri vuoden, ja ovat lisäksi helppohoitoisia. Ikivihreät puutarhakasvit (Gummerus) esittelee yli 90 talvivihantaa kasvia selkeine istutus- ja hoito-ohjeineen.

”Moni suhtautuu ennakkoluuloisesti talviseen vehreyteen ehkä siksi, että talvivihannat puut ja pensaat ovat jähmeitä ja näyttävät samanlaisilta kaikkina vuodenaikoina, mutta se ei pidä paikkaansa. Havukasvit saavat keväällä uusia hentoja versoja, jotka voivat olla vaaleanvihreitä ja keltaisia ja jopa heleänpunaisia. Joihinkin kasveihin ilmaantuu jännittävän muotoisia ja värisiä käpyjä. Monissa talvivihannissa kasveissa on syksyllä koristeellisia sinisiä tai punaisia marjoja, puhumattakaan alppiruusujen runsaasta kukkaloistosta.” Synkkinä pidettyjen vuorimäntyjen, tuijien ja kuusien lisäksi nykyisin saatavilla on toinen toistaan upeampia ja kiinnostavampia ainavihantia lajeja ja lajikkeita. Jotkut kasveista ovat jopa hyväntuoksuisia, eivätkä ne suinkaan kaikki ole vihreitä. Tarjolla on esimerkiksi havukasveja, joiden neulaset ovat keltaisia, punaisia tai sinisiä, ja lehtikasvien lehdet voivat olla kellan- tai valkoisenkirjavia. Pihan piristäjä voi olla vaikka vehreänä mattona maata peittävä pikkutalvio, uljaasti kukkiva alppiruusu tai kaunismuotoinen kattomehitähti. Tarjolle tulee lisäksi jatkuvasti uusia kääpiömuotoisia kasveja, jotka sopivat hyvin myös pienempiin puutarhoihin. Erilaisia ainavihantia kasveja yhdistelemällä, ja täydentämällä niitä esimerkiksi perennoilla voi saada aikaan jännittävän kokonaisuuden. Ennen kuin päästää mielikuvituksen valloilleen on kuitenkin hyvä ottaa selvää siitä, millaisia vaatimuksia kasvit asettavat kasvupaikalle. Ikivihreät puutarhakasvit -teoksen avulla jokainen voi löytää omassa puutarhassaan viihtyvät lajit, olipa kyseessä aurinkoinen tai varjoisa piha, hapan tai kalkkipitoinen maa. Teos on lokalisoitu Suomen oloihin. ULLA-MÄRTA WESTERSTÅL, IKIVIHREÄT PUUTARHAKASVIT valokuvat Bertil K. Johansson suomennos Sirkka Salonen asiantuntijatarkastus Kaisa Karjalainen alkuteos Vintergöna växter 108 sivua Ovh. 32 €

Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia