Joonas Konstigin hengästyttävässä romaanissa etsitään totuutta naisista

Report this content

Tapani toivoo perheensä naisille vain hyvää. Mutta mitä ihmettä nämä itse haluavat? Totuus naisista -romaanissa on hyytävää ajankuvaa, näivettyneitä parisuhteita, naisiksi kasvavia tyttöjä ja isän pahimpia pelkoja. Kirja ei ole kuitenkaan lohduton, sillä Konstig kirjoittaa tarinaa, joka sekä kolhii että hoitaa lukijaansa.

”Joten tunnetasolla, mitä hän voisi tehdä Roosan hyväksi? Kuuntelu ja lohduttaminen olivat Tiinan alaa, Tiinan ydinosaamisaluetta, markkinanissi. Hän tekisi tietysti samoin jos tilaisuus tulisi, mutta hänen piti keksiä muutakin. Jokin ratkaisu, joka liikkuisi tunnetasolla. Teko, joka saisi Roosan unohtamaan murheensa. Näyttää, että kävi mitä kävi, sillä on aina perhe tukena.”

Kirjan syntymiseen vaikutti ennen muuta kolme asiaa: eräs traaginen pikku uutinen lehdessä, Konstigin oma rooli kahden tyttären isänä ja päähenkilön mukana tullut vastakkainasettelun teema. Tapani, vanhanajan herrasmiehen aatteet ja elkeet omaksunut mies, yrittää luovia nykyaikaa paremmin ymmärtävien keskellä. Talousjohtajan aika on halpaa muovia ja solmiota käyttämättömiä työkavereita, kun hänen isänsä sai elää huolella valittujen laatukankaiden ja hyvin leikattujen pukujen maailmassa. Mutta mitä löytyy pintaa syvemmältä?

Totuus naisista on sujuva, mutta älykäs romaani. Yhtä aikaa koukuttavan nopealukuinen ja ajattelemaan pakottavan analyyttinen. Tähän Konstig on pyrkinytkin:

”Haluan kirjoittaa romaania, jota on helppo lukea, mutta mahdoton unohtaa. Helppolukuisuus ei tarkoita, että teksti olisi valjua ja haaleaa. Kirjoittajan taitoon kuuluu saada teksti ja tarina rullaamaan sujuvasti.”

Konstig tutki ja opiskeli kirjaa varten monia asioita muovi-, vaate- ja kangasteollisuudesta nykynuorison kieleen. Puolet kirjasta rakentuu Tapanin teini-ikäisen tyttären Roosan ympärille ja espoolaisnuorten dialogi sekä tekemisten kuvaus on hämmästyttänyt lukijoita autenttisuudellaan.

”Kyl me sulle mies saadaan”, Miisa sanoi Roosalle. ”Nyt mä vedän vaan prodee ja salaattii täst eteenpäin. Tieskö muijat et hedelmät lihottaa? Kyllä. Netis oli, vittu nyt ne kertoo.”

Joonas Konstig
Totuus naisista on Konstigin kolmas teos. Novellikokoelma Ahneet ja viattomat oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas ja sai kiittävän vastaanoton. Konstigille myönnettiin 2012 Kalle Päätalo -palkinto romaanista Kaikki on sanottu. Palkinnolla tuetaan Päätalon toiveen mukaisesti poikkeuksellisen lahjakasta nuorta kirjailijaa. Lue lisää: www.joonaskonstig.com

Joonas Konstig: Totuus naisista
348 sivua
Ovh. 33 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Karoliina Timonen, tiedottaja, p. 040 591 6532, karoliina.timonen@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit