• news.cision.com/
  • Gummerus/
  • Jotta väkivaltaa voidaan ennaltaehkäistä, tulee ensin tietää mistä väkivallassa on kysymys

Jotta väkivaltaa voidaan ennaltaehkäistä, tulee ensin tietää mistä väkivallassa on kysymys

Report this content

Jari Hautamäen Mikä minuun meni? – Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta porautuu suomalaisen väkivallan ytimeen, neljän seinän sisälle. Ajankohtaisessa teoksessa on omakohtaisia tarinoita väkivaltaan syyllistyneiden miesten ja naisten sekä heidän perheidensä elämästä. Se tuo esille sen, kuinka kuka tahansa meistä voi olla väkivallan tekijä, mutta kuinka väkivallan aiheuttamasta pahasta voi myös selviytyä. Tarinoiden rinnalla on tietoa väkivalta-aiheesta ja Hautamäki tarjoaa konkreettisia välineitä ymmärtää aggressiot ajoissa.

”Itselleni syntyi vahva ajatus ja tunne siitä, että minun on nyt tämä tehtävä. Halusin olla avuksi laajemmin koko väkivaltatyölle, miehille, naisille ja lapsille eli olla ikään kuin äänitorvi tälle asialle, joka niin usein jää yhteiskunnassamme edelleen piiloon. Oli siis aika tuoda asiaa rohkealla tavalla esille ja ottaa sitä kautta myös kantaa asiaan”, Hautamäki kertoo kirjan syntyyn vaikuttavista tekijöistä.

Teoksessaan Hautamäki pohtii yhteiskunnan muuttunutta suhdetta lähisuhdeväkivaltaan, omia tunteitaan kuin väkivaltaan syyllistyneiden motiivejakin. Kirjassa on esillä varoittavia elämänkulkuja, joissa lapsuudesta saakka varjostanut häpeä voi johtaa perhettä tai itseä koskeviin tuhoajatuksiin. Hautamäen kokemustieto perustuu Espoossa toteutettavaan Lyömätön Linja -toimintaan. Materiaalia hän on kerännyt asiakkaiden kirjeiden ja keskustelujen pohjalta.

Vaikka väkivallan maailma näytetään teoksessa ilman korulauseita, nousee siinä esille uusi mahdollisuus. Se on ennen kaikkea suunnattu luomaan toivoa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille, siihen syyllistyneille ja sitä pelkääville.

”Kirjan ytimessä ovat usko ja toivo muutokseen sekä halu auttaa ja viedä asiaa tällä tavoilla laajemman yleisön tietoisuuteen”, Hautamäki kiteyttää.

Jari Hautamäki
Lyömätön Linja Espoossa -palvelun toiminnanjohtaja Jari Hautamäki on yli kaksikymmentä vuotta tehnyt töitä väkivaltaan syyllistyneiden miesten ja heidän perheittensä kanssa. Hautamäki on koulutukseltaan psykoterapeutti.

Mikä minuun meni? – Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta
233 sivua
Ovh. 29 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Kati Turpeinen, tiedottaja, p. 050 383 6786, kati.turpeinen@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit