Kesällä 1944 teloitettujen suomalaissotilaiden määrästä uutta tietoa

Report this content

Syksyllä 2007 käytiin kiivasta keskustelua jatkosodan loppuvaiheessa teloitettujen ja kurinpitotoimien yhteydessä ammuttujen suomalaissotilaiden määrästä. Jukka Kulomaan ja Jarmo Niemisen toimittamassa teoksessa Teloitettu totuus (Ajatus Kirjat) historiantutkimuksen, arkistojen ja lainkäytön asiantuntijat osoittavat teloitettujen ja ammuttujen määrien olevan huomattavasti aiemmin väitettyä pienempiä.

Neuvostojoukkojen suurhyökkäys synnytti kesällä 1944 laajuudessaan ennen kokemattoman rintamakarkuruuden, joka täytyi padota. Sotahistorian professori Ohto Manninen, sotahistorian dosentti Jukka Kulomaa, yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen, oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt, filosofian maisteri Tapio Nurminen ja toimittaja Pasi Jaakkonen ovat tutkineet aihetta kattavan lähdetiedon avulla. Uuden tutkimustiedon mukaan kesällä 1944 teloitettiin karkuruuden, sotapelkuruuden tai kieltäytymisen takia 47 Suomen armeijan sotilasta. Kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi käytettiin rintamalla lisäksi asetta sillä seurauksella, että 13 karkuria tai kieltäytyjää sai surmansa.

"Lähdetilanne on tässä tutkimuksessa erittäin hyvä. Lähteissä ei ole sellaisia ristiriitaisuuksia tai aukkoja, jotka oikeuttaisivat esittämään suurempia lukuja”, Jukka Kulomaa toteaa.

Vuosi sitten julkaistussa professori Heikki Ylikankaan tutkimuksessa teloitettuja ja ammuttuja kerrottiin olleen sodan aikana 255, joista ainakin 200 kesällä 1944. Luku oli noin nelinkertainen verrattuna siihen, mitä aiemmin oli tiedetty. Ylikankaan mukaan todellisuus oli pysynyt salassa, koska armeijan arkistoja oli peukaloitu ja asiakirjoja oli hävitetty.

”Tutkimusta kiitettiin ja sitä käsiteltiin näyttävästi mediassa. Varjopuolien nostamisen julkisuuteen sanottiin muuttaneen kuvaa jatkosodasta realistisempaan suuntaan. Nyt tutkimuksen keskeiset väitteet ovat osoittautuneet vääriksi ja lievimmilläänkin varsin kiistanalaisiksi”, kertoo Kulomaa.

Teloitettu totuus -kirjan tutkijat eivät ole löytäneet näyttöä siitä, että karkureiden ampumisia olisi tarkoituksellisesti pimitetty tai että arkistoja olisi tässä tarkoituksessa puhdistettu. Ylikangas korostaa todistavansa korkeamman ammuttujen karkureiden määrän ”paikkaansa pitäväksi niin uskottavasti kuin todistaminen on ylipäätään historiassa ja erityisesti tämänlaatuisessa tapahtumassa mahdollista”. Jukka Lindstedt kiistää väitteen: ”Varmuus on hämmästyttävä, kun paljastuu, että lukumäärästä 255 valtaosa, 160, perustuu pelkälle spekulaatiolle.”

Teloitettu totuus sisältää aiemmin julkaisemattoman luettelon kaikista suomalaisten tuomioistuimien päätösten perusteella talvi- ja jatkosodan aikana teloitetuista sekä rintamalla kurinpidollisesti ammutuista.

JUKKA KULOMAA & JARMO NIEMINEN (TOIM.), TELOITETTU TOTUUS – KESÄ 1944
318 sivua + kuvaliite
Ovh. 38,00 €

Multimedia

Multimedia