Lehdistötiedote: Kodin saa viihtyisäksi luonnonmateriaaleista tehdyillä somisteilla

Väännä risusta, sido kukkasista, puno pajusta, muovaa sammaleesta, taivuta tuohesta... Lähiluonto tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia upeiden koristeiden ja kranssien valmistukseen. Tiina Rinteen kirjasta Kaislatähti ja laventelikranssi – Tee kauneimmat koristeet luonnonmateriaaleista löytyy kasapäin inspiraatiota luonnon antimien hyödyntämiselle.

Luonnonmateriaaleja on miellyttävä työstää, ja jokaiselle niistä löytyy oma aikansa. Esimerkiksi juhannuksesta alkaa perinteisesti tuohikuu. Silloin tuohi irtoaa parhaiten, ja se on pehmeää sekä taipuisaa. Tuohesta voi taivuttaa Rinteen ohjeilla vaikkapa tuohilyhdyn, tuohikranssin tai verkonpaulat. Kirjan ohjeita täydentävät valokuvat ja havainnolliset piirrokset työvaiheista. Mukana on myös perinnetietoa käytettävistä materiaaleista.

”Kaislatähti ja laventelikranssi on kuudes luonnonmateriaaleja käsittelevä kirjani. Luonto on ehtymätön inspiraationi lähde, josta pitää aina luoda jotain uutta. Haluan jakaa kirjoissani tekemisen ilon kaikkien niiden kesken, jotka ovat myös löytäneet sen oman juttunsa luonnosta,” Rinne kertoo.

Itse tekemät koristeet ovat yksilöllisiä ja ekologisia, kunhan muistaa materiaaleja kerätessään jokamiehenoikeudet. Kaislatähti ja laventelikranssi jatkaa samaa tyylikästä linjaa kuin suosittu edeltäjänsä Risupupu ja sammalsydän (2012).

Tiina Rinne
Tiina Rinne (s. 1962) on koulutukseltaan artenomi ja työskentelee graafisena suunnittelijana. Käsillä tekeminen, luonnossa liikkuminen ja valokuvaaminen ovat hänelle rakkaita harrastuksia.

Tiina Rinne: Kaislatähti ja laventelikranssi – Tee kauneimmat koristeet luonnonmateriaaleista
112 sivua
Ovh. 34 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, a rvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Kati Turpeinen, tiedottaja, p. 044 349 7790,  kati.turpeinen@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi


Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.