”Maa on syntinen laulu” on rakastettu ja ristiriitainen mestariteos

Report this content

Gummerus juhlistaa Timo K. Mukan tulevaa 70-vuotisjuhlaa julkaisemalla uuden painoksen kirjailijan esikoisteoksesta Maa on syntinen laulu. Mukka julkaisi esikoisromaaninsa vuonna 1964, vain 19-vuotiaana. Ilmestyessään viisikymmentä vuotta sitten romaani sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton: sen vahvat seksuaalisen ja uskonnollisen hurmoksen kuvaukset olivat tuon ajan yleisölle liikaa. Kirjailijan arvostus alkoi todella nousta vasta hänen kuolemansa jälkeen, ja nykyään Timo K. Mukkaa pidetään yhtenä aikansa merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista. 

Maa on syntinen laulu on hätkähdyttävä, rujon kaunis balladi. Nuori Mäkelän Martta elää pienessä Siskonrannan kylässä Lapissa, jossa ihmistä repivät kiihkeä uskonnollisuus ja vahvat seksuaaliset vaistot. Martan ja saamelaisen poromiehen lyhyt rakkaustarina kerrotaan yhtä aikaa ronskin naturalistisesti ja lyyrisen kauniisti. Mukka loistaa kuvatessaan paitsi ihmisten intensiivisiä kohtaamisia ja pienen kylän eksentrisyyksiä myös luontoa ja vuodenaikojen vaihtumista.

”Pakkanen ulkona kiristyi kiristymistään. Se paukahteli äkeänä nurkanpäissä, haukkui kuin koira. Hetken oli hiljaista, kunnes taas räsähti. Järveltä kuului miten jää valittaen halkeili pakkasen kourissa. Talojen ikkunat jäätyivät umpeen, hauraimmissa mökeissä ihmiset heräsivät kesken unen vilusta vavisten. Miehet kömpivät sytyttämään tulen takkaan, vanhat ämmät kiskoivat huopaviltin reumatismisten koipiensa ympärille – uni ei enää tullut ja mies ja vaimo nousivat piisin loisteeseen istumaan, panivat omat peitteensä lasten päälle, jotta nämä tarkenisivat. Tulen loimossa he lämmittelivät käsiään ja polviaan.”

Mukka oli seksuaalimystikko ja Lapin, rakkauden sekä kuoleman kuvaaja, joka sai paljon aineksia uskonnollisen liikkeen hurmoksesta. Hänen teoksissaan naturalistinen kuvaus yhdistyy runollisen kauniiseen, lähes balladimaiseen kerrontaan Kiivas työskentelytahti oli kuin kilpajuoksua kuoleman kanssa. Varhain, lyhyessä ajassa syntynyt mittava tuotanto on tehnyt nuorena kuolleesta Mukasta kuolemattoman.

Timo K. Mukka
Timo K. Mukka syntyi evakkomatkalla Ruotsissa vuonna 1944. Hän asui lähes koko elämänsä Lapissa, minne kaikki hänen teoksensakin sijoittuvat. Hän oli lahjakas lapsi, joka oli kiinnostunut sekä kirjoittamisesta että piirtämisestä ja luki paljon. Hänet hyväksyttiin vuonna 1961 Taideakatemian kouluun Helsinkiin, mutta hän keskeytti opintonsa ja antautui kirjoittamiselle.

Vuonna 1964 ilmestyi esikoisteos, romaani Maa on syntinen laulu. Timo K. Mukka kuoli vuonna 1973 vain 28-vuotiaana, julkaistuaan yhdeksän teosta.

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
229 sivua
Ovh. 29 €

Lisätietoja sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Karoliina Timonen, tiedottaja, p. 040 591 6532, karoliina.timonen@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit