Marko Kilven puhuttelevasta uutuusromaanista tehdään myös elokuva

Marko Kilven neljäs rikosromaani, Kuolematon , on järkyttävää aihettaan hienotunteisesti käsittelevä laatuteos. Poikkeuksellista on Kilven poliisintyön myötä syntynyt ymmärrys pahuuden kierteeseen johtavista syistä. Kilpi on kirjoittanut jälleen hienon ja koskettavan teoksen, josta tehdään myös elokuva – samalla tähtiroolituksella kuin Elävien kirjoihin -romaanista tehty 8-pallo .

En usko jumalaan, mutta tämän lähemmäksi helvettiä ei voi päästä.

Vanhempi konstaapeli Olli Repo joutuu todistamaan työparinsa Elias Kasken kanssa pikkurikollisen itsemurhaa. Kuolleen miehen asunnon pakastimesta löytyy pusseja, jotka sisältävät epämääräisiä jäätyneitä kappaleita. Samaan aikaan pienen pojan isää epäillään pahoinpitelystä, mutta tutkinta johtaa vielä vakavampien rikosten juurille.

Vähitellen Repo ja Kaski tajuavat, että rikokset liittyvät toisiinsa ja kytkeytyvät laajempaan, vuosikymmenten taakse ulottuvaan vyyhtiin. Kuolematon on yhteiskuntamme yhden järkyttävimmän ongelman ruumiinavaus.

– Jonkun tehtävä on aina löytää, Elias toteaa. – Jonkun tehtävä on paljastaa mitä on tapahtunut, paljastaa pahin mahdollinen painajainen, avata ovi kysymyksille joille ei ole vastauksia. Monesti se joku on poliisi, vielä useammin kuitenkin sukulainen. Ehkä isovanhempi.
– Mikään ei ole sellaisen jälkeen enää kuin ennen, Elias jatkaa. – Kaikki muuttuu. Kaikki särkyy. Kaikki loppuu, eikä mikään enää ala.

Marko Kilven Kuolematon -romaanista tehtävän elokuvan tuotantoyhtiö on Kinotar Oy, jonka aiempiin tuotantoihin kuuluvat mm. Postia pappi Jaakobille , Nousukausi , Juoksuhaudantie , Pussikaljaelokuva , Rakkaudella Maire sekä Risto Räppääjä -elokuvat. Anna-Leena Härkösen romaaniin Ei kiitos pohjautuva elokuva saa ensi-iltansa 10.1.2014 ja tuotannossa on myös Klaus Härön tv-elokuva Dagmamman , joka esitetään Yle Fem -kanavalla 26.12.2013.

Kuolemattomasta tehtävän elokuvan tuottajina ovat Kinottaren Rimbo Salomaa sekä Lasse Saarinen. Päärooleissa ovat 8-pallosta tutut Pirkka-Pekka Petelius ja Mikko Leppilampi. Elokuvasopimus allekirjoitetaan romaanin julkistamistilaisuudessa Kuopion Matkus Centerissä lauantaina 21.9.

Marko Kilpi
Marko Kilpi (s. 1969 Rovaniemellä) on aiemmin elokuva-alalla työskennellyt kuopiolainen vanhempi konstaapeli, joka on noussut nopeasti suomalaisen rikoskirjallisuuden kärkikaartiin. Kolmella romaanillaan Kilpi on kahminut palkintoja ja ehdokkuuksia sekä saanut loistavia arvosteluja.

Kilven kolmas romaani Elävien kirjoihin sai vuoden 2012 Savonia-kirjallisuuspalkinnon ja Aku Louhimies ohjasi sen pohjalta elokuvan 8-pallo . Toinen romaani Kadotetut (2009) oli Finlandia- ja Savonia-ehdokkaana. Romaani sai Kuopion taiteilijaseuran myöntämän Minna-palkinnon. Esikoisromaanistaan Jäätyneitä ruusuja (Nemo, 2007) Kilpi sai Vuoden johtolanka -palkinnon.

Marko Kilpi: Kuolematon
303 sivua
Ovh. 34 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, a rvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Karoliina Timonen, tiedottaja, p. 040 591 6532, karoliina.timonen@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia