Millainen on Suomen tulevaisuus muuttuvassa maailmassa?

Report this content

Yhdysvallat ja Euroopan unioni heikentyvät, Venäjä ja Kiina vahvistuvat. Muutoksella on vääjäämättömät vaikutuksensa myös Suomen kansainväliseen asemaan. Millaista ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä roolia Suomen kannattaa tavoitella jatkossa? Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala analysoi kirjassaan Suomen muuttuvat koordinaatit (Gummerus) maamme tulevaisuuden keskeisiä haasteita ja niiden myötä syntyviä mahdollisia valintatilanteita.

Suomen muuttuvat koordinaatit -teos käsittelee pääosin lähitulevaisuutta, mutta siinä pohditaan myös Suomen ulkopolitiikan pitkää linjaa, onko sellaista nähtävissä, sekä heitetään koukkuja pidemmän aikavälin trendien suuntaan. Niin valtioiden väliset voimasuhteet kuin käsitykset kansainvälisistä suhteista ovat muutoksessa. Suomen perinteinen toimintaympäristö, Eurooppa ja etenkin Pohjois-Eurooppa, on laajentunut Brysselin, Moskovan ja Washingtonin välille piirtyvien linjojen muodostamaan kolmioon. ”Suomen koordinaatit määrittyvät aina sekä rakenteellisten tekijöiden että omien valintojemme välisessä vuorovaikutuksessa,” Haukkala linjaa.

Suomen Venäjän-suhteessa Haukkala näkee kaksi vaaraa: ”liiallisen sinisilmäisyyden, joka houkuttaa Venäjää hyväksikäyttöön ja rajojen loukkaukseen” sekä ”liiallisen negatiivisuuden tai hysterian, joka muuttuu helposti itseään toteuttavaksi ennusteeksi”. Ratkaisuksi Haukkala kehottaa tekemään realistisen ja kyllin laajasti jaetun tilannearvion Venäjästä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista, jotka ovat suuret, sekä uhkista, joita ei tule vähätellä muttei myöskään pelätä.

Menestyäkseen Suomen on Haukkalan mukaan ensin ratkaista omat ongelmansa, noustava ekologisesti kestävälle kasvu-uralle ja ratkaistava sisäiset jännitteet sukupolvien, yhteiskuntaluokkien ja maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä. Suomen on kasvatettava suomalaisen yhteiskunnan omaa kriisinsietokykyä. Myös globaalisti Suomen tulee olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa. Tämä tarkoittaa Haukkalan mukaan EU:n ja muiden läntisten rakenteiden tukemista ja niihin tukeutumista, likeisemmän Venäjä-suhteen rakentamista sekä pääsyä osalliseksi arktisesta buumista. ”Tämän reseptin menestyksekäs soveltaminen vaatii aktiivista maailmaa ja sen muutosta koskevaa tarkkailua ja pohdintaa sekä älyllistä joustavuutta muuttaa tarvittaessa kurssia nopeastikin muuttuvien olosuhteiden mukaan”, Haukkala toteaa.

Hiski Haukkala
VTT Hiski Haukkala (s. 1973) on kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa. Aiemmin hän on toiminut Alexander Stubbin neuvonantajana ulkoministeriössä sekä tutkijana mm. Ulkopoliittisessa instituutissa.

http://suomenmuuttuvatkoordinaatit.blogspot.com

Suomen muuttuvat koordinaatit
196 sivua
Ovh. 29 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäkoordinaattori, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia