Muhammad Ali – suurin ja paras

Report this content

Kolminkertainen raskaansarjan nyrkkeilyn maailmanmestari Muhammad Ali, entiseltä nimeltään Cassius Clay, herätti kehässä ja sen ulkopuolella enemmän tunteita kuin yksikään toinen nyrkkeilijä. Ali oli pelottava vastus: ”Leijun kuin perhonen, pistän kuin ampiainen”, hän itse kuvasi vaarallisuuttaan. Alan Goldsteinin teos Muhammad Ali – Legendaarisen nyrkkeilijän tarina (Ajatus Kirjat) kuvaa islaminuskoon kääntyneen urheilusankarin ainutlaatuista uraa ja elämää. Äänen pääsevät Alin lisäksi myös hänen lähipiiriinsä kuuluneet ihmiset, jotka omin silmin todistivat legendan syntyä.

”Minä olen paras”, julisti nuori nyrkkeilijä Louisvillestä. Vuonna 1960 Rooman olympialaisissa kultamitalin voittanut Cassius Clay ärsytti itsevarmuudellaan. Harva uskoi, että Claylla olisi edellytyksiä lunastaa suuret puheensa. Hän kuitenkin todisti epäilijöiden olleen väärässä. ”En jaksa hokea teille, että olen paras. Tästä lähin saatte sanoa sen itse”, hän totesi jo vuonna 1962 ja jatkoi: ”Olen tullut herättämään nyrkkeilyn henkiin.”

Clay arvioi onnistuneesti erän, jossa päihittäisi vastustajansa. Hän ei sopeutunut aiempaan nyrkkeilysankarin rooliin, jossa ottelija rusikoi kehässä mutta käyttäytyi sulavasti sen ulkopuolella. Hän teki juuri päinvastoin.

Kahta vuotta myöhemmin Clay löi itsensä kuusikymmenluvun tunnetuimmaksi kasvoksi tyrmäävällä yllätysvoitollaan ylivoimaisena pidetystä Sonny Listonista. Ottelua herättiin Suomessakin katsomaan televisiosta keskellä yötä. Pian hän kääntyi islaminuskoon ja luopui ”orjanimestään”. Claysta tuli Muhammad Ali.

Alin kieltäydyttyä asepalveluksesta Vietnamin sodan hektisimmässä vaiheessa hänestä tuli julkisuudessa sekä petturi että marttyyri. Suuri yleisö ei ollut valmis hyväksymään omanarvontuntoista mustaa miestä, ensimmäistä islaminuskoon kääntynyttä urheilun supertähteä. Pienen tauon jälkeen Ali palasi kehään, voittajana. Hän ärsytti, loisti, kiehtoi. Hän otti äänekkäästi kantaa rasismia ja seksismiä vastaa ja puolusti kolmatta maailmaa.

Myös vastustajat kunnioittivat Alia. ”Ymmärsin hävinneeni suurelle mestarille, joka oli paljon muutakin kuin nyrkkeilijä, ja että minun tulisi olla ylpeä saadessani olla tärkeä luku hänen tarunhohtoisella urallaan”, kirjoittaa George Foreman kirjan esipuheessa. Foreman hävisi Alille raskaansarjan kuninkuuden legendaarisessa nyrkkeilyottelussa vuonna 1974.

Alan Goldstein kertoo upeasti kuvitetussa elämäkerrassaan myös kehän ulkopuolisesta Alista, kiehtova herrasmiehestä ja aikansa maailman tunnetuimmasta ihmisestä.

Alin ura kesti hämmästyttävän pitkään, yli kaksikymmentä vuotta. Sen aikana hän onnistui olemaan aina keskipisteessä, otteli hän sitten New Yorkissa, Lontoossa tai Kuala Lumpurissa. Atlantan olympiakisoissa 1996 maailma näki hänet jälleen kerran pääroolissa, kun hän Parkinsonin taudin heikentämänä nousi piinallisen hitaasti mutta urhoollisesti sytyttämään olympiatulen.

”Hän on kiehtovalla tavalla viehättävä ja vastenmielinen yhtä aikaa. Hän on Amerikan suurin ego. Mutta hänessä myös tiivistyy olennaisesti 1900-luvun henki: hän on massojen ja median ruhtinas.” -Norman Mailer

ALAN GOLDSTEIN
Alan Goldstein oli urheilutoimittaja neljänkymmenen vuoden ajan ja erikoistui nyrkkeilyyn ja koripalloon. Hän on kirjoittanut aiemmin elämäkerran Sugar Ray Leonardista ja osallistunut Oscar De La Hoyasta kertovan kirjan kirjoittamiseen. Goldstein asuu perheineen Baltimoressa.

ALAN GOLDSTEIN, MUHAMMAD ALI - LEGENDAARISEN NYRKKEILIJÄN TARINA
Alkuperäisteos Muhammad Ali – The Story of a Boxing Legend
Suomentanut Marianna Kurtto
176 sivua, kuvitettu
Ovh. 36 €

Multimedia

Multimedia