Naamiohuvit on sensuelli lukunautinto kuuman kosteaan kesään

Erotica-sarjan kolmannen osan päätähtenä on kiihkeä Angelika, joka on tullut tutuksi  Gummeruksen aiemmista eroottisista novellikokoelmista. Naamiohuvit tarjoilee estottomia lemmenleikkejä, kun Angelika saa kutsun markiisittaren hekumallisiin orgioihin. Luvassa on ylenpalttista juhlintaa ja väreileviä nautintoja, joista aistikas Angelika ottaa kaiken irti.

”Angelika oli saapunut juhliin myöhässä, sillä oli ollut liki mahdotonta päättää, mitä tilaisuuteen voisi laittaa ylleen. Nämä eivät nimittäin olleet mitkään tavalliset juhlat vaan orgiat. Kutsun saaminen niihin oli suuri kunnia, viimeistään kutsukortti kädessään saattoi tuntea olevansa seurapiirien kovassa ytimessä. Siltä tuntui nyt Angelikastakin, joka oli ensimmäistä kertaa mukana. Samalla hän tosin tunsi olonsa myös hieman epävarmaksi käyskennellessään huoneesta toiseen mutta huojentui nähdessään tutut kasvot. Ne kuuluivat kreivi de Monpezatille. Tämä oli parhaillaan kontillaan pehmeällä matolla ja työnsi kaluaan erään nuoren naisen pakaroiden väliin. Vähän kauempana hänen vaimonsa kapusi kreivi de Vallombreuse nuoremman päälle.”

Angelika kohtaa lemmenleikeissään muun muassa näyttelijä Nicolaksen, kuuman nuorukaisen nimeltä Filip, kuuluisan tanssijan señor Rodrigo Rodrigon, himokkaan monsieur Buffonin ja monia muita toinen toistaan komeampia ja kiihottavampia miehiä – sekä tällä kertaa myös naisia. Naisille suunnattu herkullinen lukupaketti ei takuulla jätä ketään kylmäksi.

Gummeruksen Erotica-sarja sai alkunsa jo vuonna 1970. Siinä esiteltiin maailmalla tunnettuja eroottisen kirjallisuuden klassikoita kuten Anaïs Nin , Nabokov ja Apollinaire . Rohkea merkki muodostui korkealaatuisen, mutta kiihottavan kirjallisuuden takeeksi. Vuonna 2010 Erotica palasi kotimaisin fantasioin, ja sarjassa ovat jo ilmestyneet novellikokoelmat Rietas orkidea ja Samettipuutarha .

Naamiohuvit
216 sivua
Ovh. 30 €

Lisätietoja sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia