Pirjo Rissanen kirjoittaa isovanhempana olemisen vaikeudesta kaunistelematta

Pirjo Rissanen, rakastettu suomalaisten naisten kuvaaja keskittyy uutuusromaanissaan Terveisiä Armille (Gummerus) käsittelemään isovanhempana olemisen hankalia puolia. Rissanen tallentaa vanhenevan naisen arkea ristiriitoineen ja kipuineen tarkasti ja elävästi. Lapsenlapsen syntyminen muuttaa isovanhemman suhdetta omaan lapseensa ja tämän puolisoon. Perhetaustojen erilaisuus korostuu. Terveisiä Armille kuvaa sukupolvien välillä aukeavaa kuilua ja sen yli otettavia haparoivia askelia.

Lastenkirjailija Armi on nuoresta asti taistellut annettuja rooleja vastaan. Hän ei ole halunnut olla vaimo, äiti, taikka isoäiti, vaan ainoastaan ihminen nimeltä Armi. Armilla on hyvä avioliitto, ymmärtävä mies ja kaksi poikaa, lapsenlapsiakin syntyy. Kun miniä kuolee äkillisesti ja Armi ottaa hoitaakseen lapsenlapset ja poikansa talouden, joutuu hän pohtimaan rooliaan entistä tarkemmin.

Armin tarina on paitsi henkilökuva suurten ikäluokkien naisesta myös erään ihmisen kasvukertomus. ” Omasta mielestään Armi on jämäkkä periaatteen ihminen, joka vihaa heikkoutta, epärehellisyyttä ja itsepetosta. Aluksi hän tuntui minusta ikävältä bessewisseriltä, jolla oli myös omia luonteenpiirteitäni, mutta kirjoittamisprosessin aikana opin ymmärtämään häntä ja aloin suhtautua häneen myötätuntoisesti ”, Pirjo Rissanen kuvaa.

Isovanhempien on hyväksyttävä se tosiasia, että maailma on muuttunut kokonaan toiseksi siitä, kun he olivat itse nuoria vanhempia. Vaikeinta on oppia vetäytymään takavasemmalle silloin kun isovanhempaa ei tarvita. Kun rakastaa kovasti lapsenlapsiaan, haluaa olla läsnä ”, Rissanen toteaa.

Pirjo Rissanen
Savolaissyntyinen Pirjo Rissanen asuu Espoossa mutta viihtyy parhaiten kesäpaikassaan Jäppilässä, vanhassa idyllisessä talossa järven rannalla. Näissä maisemissa syntyvät myös sielukkaiden romaanien tarinat, joiden taustalla hengittää levollinen pikkukaupunki. Talon kunnostamisen ohella hän valmistaa neljän ruokalajin aterioita, vaeltaa ja matkustaa. Rissasen laaja tuotanto koostuu todenmakuisista kirjoista, joita lukijat eivät malta laskea käsistään.

Pirjo Rissanen, Terveisiä Armille
446 sivua
Ovh. 34 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, a rvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, tiedottaja, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi


Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia