Roppakaupalla näppäriä käytännön niksejä

Report this content

Irmeli Castrénin niksikirjat saavat jälleen muhkean seuraajan, johon on koottu aikaisempien kirjojen parhaat niksit sekä joukko uusia. Suuri niksikirja sisältää kasapäin erilaisia arkielämän vinkkejä, joita noudattamalla voi säästää aikaa, ympäristöä ja kukkaroa.

”Hullu palhon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Näin kuuluu vanha sanonta, ja se pitää paikkansa erityisesti arjen pyörittämisessä. Järkevillä työmenetelmillä selviää siivoamisesta, pyykkäämisestä ja ruokahuollosta nopeasti ja halvalla – kaupan päälle luontoa säästäen ja kemikaaleja karttaen”, kertoo Castrén.

Kuinka tukkaa voi huijata tuuheaksi? Mille vaatemateriaaleille huuhteluainetta ei saa käyttää? Miten saa aromikkainta kahvia ja kuinka kahvinkeitin tulisi puhdistaa? Onnistuuko ikkunoiden tiivistäminen itse? Keittiön, hyvinvoinnin ja kodinhoidon niksien lisäksi kirjasta löytyy neuvoja muun muassa kodin pieniin korjaustöihin ja vaatteiden hoitoon. Arjessa on myös tärkeää tietää miksi asioita kannattaa tehdä tietyllä tavalla. Sen vuoksi kirjassa on konstien ohella perusteltu miksi ne toimivat.

”Ensisijaisesti olen kirjoittanut tämän kirjan ajatellen niitä nuoria, jotka koulu on päästänyt maailmalle varsin huterin arjen tiedoin ja taidoin, mutta aikaisemmista kirjoistani saamani palaute on paljastanut, että kaikenikäiset kaipaavat uusia konsteja helpottamaan elämää. Monet mummon konstit ovat hyviä ja päteviä, mutta osasta on aika ajanut ohi. Tietojen päivittäminen kannattaa, etenkin terveyttä koskevissa asioissa ja ekologisesta näkökulmasta”, Castrén kertoo kirjan syntyyn vaikuttaneista tekijöistä.

Irmeli Castrén
Irmeli Castrén on tunnettu lehtinainen, jonka uraan on mahtunut uutistoimittajan ja muotitoimittajan tehtäviä. Hän on ollut kahden menestyvän naistenlehden päätoimittaja. Suosittujen kodinhoitoa ja arkista hyvinvointia käsittelevien kirjojensa myötä Irmelistä on tullut koko kansan niksinikkari. Hän on myös kysytty kouluttaja, joka pitää luentoja sujuvan ja ekologisen arjen pyörittämisestä.

Irmeli Castrén: Suuri niksikirja
458 sivua
Ovh. 29,60 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Kati Turpeinen, viestintäharjoittelija, p. 050 383 6786, kati.turpeinen@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit