Sami Parkkisen trilleri tutkii ihmisen fysiologista manipulointia

Sami Parkkisen eksistentiaalinen scifi-trilleri Punainen pyörre (Gummerus) vie kaamospimeään lähitulevaisuuteen tärveltyneille joutomaille, autioituneisiin teollisuushalleihin ja kituviin taajamiin. Ilmestysmäinen romaani tarkastelee ahneutta ja halua manipuloida ihmistä sekä henkisenä että fyysisenä olentona.

Punaisessa pyörteessä Suomi on taloussuhdanteiden runtelema maailmanlaita, missä kehitellään salaisesti kansainvälisessä ohjauksessa teknologian ja ihmistutkimuksen käänteentekevää innovaatiota. Tapahtumat sijoittuvat konkurssin tehneiden yritysten varikolle, jonka lähellä sijaitsevassa varuskunnassa asevelvollisuuttaan suorittaa kirjan päähenkilö Carl-Johan Hakala. Häntä koulutetaan säätämään outoa laitetta, eikä menneisyytensä riivaama CJ kysele liikoja erikoiskoulutuksensa tarkoituksesta. Pian hän tajuaa, mistä laitteesta on kysymys, ja alkaa ennennäkemätön kujanjuoksu.

”Punaisessa pyörteessä puhutaan ihmisen fysiologisista, henkisistä ja hengellisistä ulottuvuuksista sekä halusta haalia hyötyä ja valtaa manipuloimalla muita”, Parkkinen kertoo.

Sami Parkkinen on tunnettu realistisen nykyproosan tekijä, joka on nyt laajentanut tyylivalikoimaansa scifin ja trillerin keinoin. ”Trilleri on sekä teknisesti että sisällöllisesti erittäin vaativaa kirjallisuuden laji, ja on haastavaa yhdistää syvällisiä teemoja, moniulotteiset henkilöt ja kerronnan imevyys. En kuitenkaan olisi voinut kuvitellakaan tarinaa ilman syvyyselementtiä, joten kieltämättä tämä uusi muoto hieman jännitti minua”, Parkkinen sanoo.

Teemat sen sijaan ovat jo aikaisemmista romaaneista tuttuja. ” Yritän jälleen kartoittaa ihmisen yksilöllisen henkisen ja hengellisen rakenteen kestävyyttä nykymaailman materialistisessa menossa. Kuinka hyvin me kestämme yhä kiihtyvää, ruhjovaa tahtia sisimpäämme runtelematta ja kuinka tämä kaikki saa meidät kohtelemaan toisiamme ja itseämme?”

Sami Parkkinen: Punainen pyörre
330 sivua
Ovh. 27,00€

Sami Parkkinen
Sami Parkkinen on syntynyt vuonna 1962 Helsingissä. Hän on opiskellut dramaturgiksi Teatterikorkeakoulussa. Romaanien ja novellikokoelmien lisäksi hän on tehnyt myös näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ja draamakäännöksiä.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
Katja Leino, viestintäpäällikkö, p. 0400 132 642 tai 010 6836 204, katja.leino@gummerus.fi

Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi 

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia