Sami Parkkisen uutuusromaanissa katsotaan itseen ja kohdataan harvoin

Report this content

Miten kehittää itse itseään, on ajan henki. Miten kääriä rahat siitä, että joku kehittää itse itseään, on ajan sielu. Sami Parkkisen odotettu Self help (Gummerus) kuvaa askeleita, joita otamme korostaaksemme ainutlaatuisuuttamme. Romaanin henkilöt unelmoivat riippumattomuudesta mutta vierastavat yksinäisyyttä.

Kun romaanin kaksi pariskuntaa päätyvät saman katon alle, meno on julmaa. Lääkäri Yki on häikäilemättömästi valmis mihin tahansa saadakseen rahoituksen itsehoitoon perustuvalle liikeidealleen. Vanhempiensa avioerosta kärsivä 19-vuotias Rosa hakeutuu virtuaaliyhteisöön, jonka jäsenet käyttäytyvät itsetuhoisesti. ”Olen usein pohtinut teoksissani sitä mitä tapahtuu, jos kilpailuyhteiskunnan vaatimuksiin vastatessamme joudumme rikkomaan luonnonlakeja. Vuoden 1998 teoksestani ’Ihmepuun Lehdet’ lähtien olen tutkinut myös sitä luokkajakoa, jota ei tehdä ainoastaan taloudellisten seikkojen perusteella vaan etupäässä sen mukaan, kuka kestää jatkuvasti kiihtyvän sielullisen linkouksen ja kuka ei”, Parkkinen kertoo. Self help -romaanin henkilöt ovat pudonneet kuiluun, joka jää yksilöllisen riippumattomuuden tavoittelun ja ihmisyyteen kuuluvan riippuvuuden väliin. ”Tämä aika tuntuu vaativan, että meidän on ikään kuin väkisin rakennettava itsestämme saaria, joita emme ole. Kaikista muista erottuvan yksilöllisen minuuden rakentamisen houkutus, joka hyvin helposti muuttuu jatkuviksi sisäisiksi vaatimuksiksi, vie meitä yhä etäämmälle niin itsestämme kuin toisistammekin”, Parkkinen pohtii. Turvaverkkona romaanin henkilöillä on internet. Yksinäiset ja hylätyt hakevat epätoivoisesti yhteyttä itseensä ja toisiinsa. Voitot käärii aina joku guru, olkoon sitten kysymyksessä pelimiesten naisteniskemiskonsultti tai itsehoitovastaanottoa puhelimessa pitävä lääkäri. Self help iskee täysillä ja saa haukkomaan henkeä. Keskitetty kamaridraama kuvaa tätä aikaa hätkähdyttävän tarkkanäköisesti ja tekee levottomaksi tulevaisuuden suhteen. Onko meillä sitä? SAMI PARKKINEN Sami Parkkinen on syntynyt vuonna 1962 Helsingissä ja opiskellut dramaturgiksi Teatterikorkeakoulussa. Romaanien ja novellikokoelmien lisäksi hän on kirjoittanut myös näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ja draamakäännöksiä. Hänen romaaninsa Teo oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2001, ja hän sai valtion 5-vuotisen kirjailija-apurahan vuonna 2006. Self help -romaanin työvaiheena syntynyt itsenäinen näytelmä sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa tammikuussa 2009. SAMI PARKKINEN, SELF HELP 211 sivua Ovh. 32 €

Multimedia

Multimedia