Soluttautujat on hyytävä tositarina vakoilusta Natsi-Saksassa

Report this content

Kun sota USA:n ja Saksan välillä syttyi 8. joulukuuta 1941, viiden miehen ryhmä USA:han paenneita nuoria juutalaisia päätti ottaa siihen osaa. Heitä motivoi taistelu Hitlerin valtakuntaa vastaan, sillä se oli aiheuttanut suunnattomia kärsimyksiä heille ja heidän sukulaisilleen. Soluttautujat (Gummerus) kertoo uskomattoman, hyytävää vakoilutrilleriä muistuttavan tositarinan näistä kovia kokeneista sankareista, jotka eivät salassapitovelvollisuutensa vuoksi saaneet pienintäkään tunnustusta uroteoistaan.

Juutalaispakolaisryhmän viisi jäsentä olivat paenneet natsi-Saksan kynsistä ja janosivat kostoa. Heidän koulutuksensa alkoi OSS:n koulutustukikohdassa Country Clubilla Marylandissa, jossa heille opetettiin kommandomiesten perustaitoja. He osallistuivat Yhdysvaltojen armeijan laskuvarjohyppykelpoisuuteen johtavaan koulutusohjelmaan, joka on tunnetusti ankara – koulutuksen myötä saa Yhdysvaltojen armeijassa yhä kovan soturin maineen. Koulutuksen tavoite ei ollut helppo: tehtävänä oli soluttautua vihollislinjojen läpi Alpeille, kolmannen valtakunnan sydänmaille ja saada selko alueesta, jolla Hitler aikoi käydä verisen viimeisen puolustustaistelun.

Kaikki ryhmän vakoojat puhuivat saksaa, mikä auttoi soluttautumisessa. He onnistuvat tuhoamaan junia, selvittämään Saksan asetuotannon salaisuuksia ja Hitlerin bunkkerin sijainnin. Tehtävä oli erittäin vaarallinen – kaksi miehistä joutui SS:n vangiksi ja kidutuskammioihin, joissa  he joutuivat mitä kammottavimpien kuulustelumenetelmien uhreiksi.

”Vastassamme on verenhimoisia ja kostonjanoisia vihollisia, jotka tahtovat toteuttaa pirulliset uhkauksensa, jos annamme heille siihen mahdollisuuden.
[…] Kun sodan taakka nostetaan lopulta harteiltamme, omistaudumme uusiin rauhan töihin. Mutta niin kauan kun se nojaa harteillamme, ei meillä ole kuin yksi käsky: vastusta vihollista päättäväisesti, vastusta hinnalla millä hyvänsä, horjumatta ja heikentymättä, ja pidä uskosi kilpeä sitä vakaammin, mitä suurempi uhka on ja mitä repaleisempana pyhä viiri liehuu myrskyssä.”

Sota päättyi lopulta Saksan antautumiseen. Juutalaisryhmän jäsenet selvisivät sodasta hengissä kuin ihmeen kaupalla. Heidän välilleen syntyi ainutlaatuinen side, joka kesti loppuelämän. Viisikko oli vannonut vaitiolovalan, ja heidän lupauksensa pitivät sodan jälkeen vuosien ajan. Kun heidät kotiutettiin, ei sankarin fanfaareja soitettu. Miehet ripustivat hiljaa asepukunsa naulaan ja palasivat siviilielämään.

Patrick O’Donnell
Patrick O’Donnell on sotahistorioitsija, joka on erikoistunut toisen maailmansodan vakoiluun ja erikoisoperaatioihin. Hän on kirjoittanut useita kiitettyjä tietokirjoja sekä ollut myös tekemässä tv-ohjelmia kuten Taistelutoverit-tv-sarjaa sekä useita dokumentteja, mm. BBC:lle.

Soluttautujat – Juutalaisvakoojien tehtävä natsi-Saksassa
alkuteos They Dared Return – The True Story of Jewish Spies behind the Lines in Nazi Germany
suomentanut Simo Liikanen
247 sivua
Ovh. 25,20€

Lisätietoja sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia