Sopivaa koirarotua valittaessa on otettava huomioon monta seikkaa

Maailmassa on lähes 400 koirarotua, joiden kehittäminen erilaisiin tarkoituksiin on vienyt vuosisatoja. Käytännöllinen tietopaketti Koirat (Gummerus) esittelee 130 koirarotua valokuvineen. Koiria ei ole esitelty perinteiseen tapaan roturyhmittäin, vaan ne on jaoteltu avainominaisuuksien mukaan. Näin teoksen avulla on helppo löytää itselleen mahdollisimman sopiva koirarotu tai sekarotuinen koira.

Koiraa ei pidä koskaan valita pelkän ulkonäön perusteella. On otettava huomioon muun muassa paljonko aikaa liikenee turkin hoitoon, onko perheessä muita koiria tai lapsia tai haluaako harrastaa koiran kanssa vaikkapa tottelevaisuutta tai paimennusta. Haukkuva koira saattaa naapureita häiritessään olla jollekin ongelma, kun taas jollekin toiselle äänekäs karvaturri on juuri se oikea kodin vahti. Paljon liikuntaa vaativa koira ei ole paras valinta vanhukselle, toinen taas haluaa koirasta itselleen lenkkikaverin.

Koirat -teoksessa kerrotaan kunkin rodun ulkonäöstä, liikunnan tarpeesta, turkinhoitovaatimuksista, luonteesta ja käyttäytymisestä sekä terveydestä. Kirjan testin avulla on helppo käydä läpi oma elämäntapaansa ennen rodun valintaa. Kätevän taulukon avulla löytyy nopeasti itselle mahdollisesti sopivia rotuja, joista voi lukea lisää tarkemmista rotuesittelyistä.

David Alderton, Koirat – Löydä itsellesi sopiva rotu
alkuteos Dog Selector
suomentanut Anne Petäinen ja Juha Valste
176 sivua
Ovh.38 €

Lisätietoja sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia