Suomen Metsästäjäliitto ja Gummerus avaavat uutismedian puhelimeen

Report this content

Ensimmäistä kertaa Suomessa kaikki viralliset metsästysuutiset saa nyt suoraan puhelimeen, kun Suomen Metsästäjäliiton ja Gummeruksen yhteistyössä tuottama Jahtiopas-metsästyssovellus alkaa julkaista uutisia. ”Metsästäjän uutiset” kokoaa yhteen ensimmäistä kertaa Suomessa tärkeiden, virallisten tahojen uutistiedotteet reaaliaikaisesti. Uutisia tuottavat Suomen Metsästäjäliiton lisäksi Suomen riistakeskus, Metsähallitus sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

Metsästäjän uutisissa julkaistavat tiedotteet kertovat laajasti metsästykseen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Kukin tiedotteet tuottava taho viestii oman vastuunsa ja näkökulmansa mukaisesti: Suomen riistakeskuksen tiedotteet koskevat esimerkiksi vahvistettuja metsästysaikoja, eri lajien kaatokiintiöitä sekä lupa-asioista kun taas Metsähallitus tiedottaa muiden muassa erälupiin ja metsäalueisiin liittyvistä asioista. RKTL:n tiedonantojen painopiste on riistakantojen tutkimukseen liittyvissä asioiossa, ja Suomen Metsästäjäliitto kertoo jäsenilleen monipuolisesti koko metsästyksen kentästä sekä esimerkiksi metsästystä koskevista lakialoitteista ja koulutuksesta.

Jahtiopas-mobiilisovelluksesta on juuri julkaistu Windows Phone -versio, jonka erikoisuutena Metsästäjän uutisissa on nk. Live Tile -ominaisuus. Sen avulla metsästäjä saa tuoreimmat Metsästäjän uutisten otsikot suoraan puhelimensa työpöydälle, ja pääsee lukemaan uutisen nopeasti avaamalla Jahtiopas-sovelluksen.

Metsästäjän uutiset näkyvät kokonaisuudessaan myös sovelluksen verkkosivulla www.jahtiopas.fi  

Lisäksi Windows Phone –versiossa riistapäiväkirjamerkintään on nyt mahdollista liittää lähes rajaton määrä kuvia.

Jahtiopas Metsästäjän uutisilla
4,49 € (koko versio) sekä ilmainen kokeiluversio ladattavissa
Windows Phone Marketista:
http://www.windowsphone.com/fi-fi/store/app/jahtiopas/615dd66d-9871-46be-b81a-db2de415694b

Lisätietoja sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Aiju Ahlakorpi, p. 050 410 4190, aiju.ahlakorpi(at)kielikone.fi

Multimedia

Multimedia