Sydämen mekaniikka on timburtonmaista tunnelmaa huokuva satu aikuisille

Ranskalaisen Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka (Gummerus) on vinksahtanut rakkaustarina, jossa matkataan 1800-luvun lopun Euroopassa. Timburtonmaista tunnelmaa ja omintakeista huumoria tulviva tarina on valloittanut niin aikuisten kuin nuorten lukijoiden sydämet jo muun muassa Ranskassa ja Espanjassa. Pian tarina nähdään myös Luc Bessonin tuottamana animaatioelokuvana.

Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi. Toiseksi, hillitse vihasi. Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, kuuna päivänä rakastua. Sillä silloin sydämesi kellon suuri tuntiviisari puhkoo ikuisesti ihoasi, luusi luhistuvat ja sydämesi mekanismi risahtaa rikki uudelleen ”, opastaa tohtori Madeleine ottopoikaansa Jackia, jonka heikon sydämen tueksi hän asensi käkikellon. Eletään 1800-luvun loppua. Tohtori Madeleine on Edinburghin asukkaiden hulluksi leimaama puoskari. Hän auttaa maailmaan prostituoitujen ja hyljeksittyjen naisten lapsia, pitää orpokotia ja korjailee mielellään ihmisiä. Hänellä on pajassaan mekaanisia proteeseja, lasisilmiä, puujalkoja…

Miss Acacia, linnunkielinen flamencolaulaja, saa hurmaavan likinäköisellä katseellaan Jackin sydämen mekanismin niin sekaisin, että poika pakkaa laukkunsa ja lähtee kohti tytön kotiseutua, Andalusiaa. Matkalla etelään Jack kohtaa niin viiltäjäkaimansa kuin lemmenkipeän taikurin Mélièsin. Tunteiden myrskyt, rakkauden ilot ja raakuus saavat tikittävän ja kukkuvan sydämen natisemaan puisessa kuoressaan.

Mathias Malzieu
Mathias Malzieu (s. 1974) on ranskalainen rockmuusikko ja kirjailija. Sydämen mekaniikka on ensimmäinen kirjailijalta suomennettu teos. Malzieun bändi Dionysos julkaisi kirjan ilmestymisen aikoihin samannimisen konseptialbumin.

Mathias Malzieu, Sydämen mekaniikka
alkuteos La Mécanique du cœur 
suomentanut Lotta Toivanen
Teoksen suomentamiseen on saatu tukea EU:n Kulttuuri-ohjelmasta
221 sivua
Ovh. 21 €

Lisätietoja sekä a rvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäkoordinaattori, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia