Hämeen kauppakamari hakee loppiaismaanantaiksi poikkeuslupaa

Hämeen kauppakamari hakee vähittäiskaupoille poikkeuslupaa loppiaiseksi 6.1.2014 ensisijaisesti kaikkiin Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakunnissa sijaitseviin vähittäiskaupan yksiköihin.

– Haemme poikkeuslupaa siten, että vähittäiskauppojen yksiköt voivat itse tehdä yksikkökohtaisen päätöksen mahdollisesta aukiolosta, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. – Näin taataan elinkeinonharjoittajien tasapuolinen kohtelu.

Hämeen kauppakamari hakee poikkeuslupaa, koska Venäjällä vietetään pitkiä lomavapaita 1.1. – 8.1.2014. Hämeeseen saapuu vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon venäläisiä matkailijoita uudenvuoden ja loppiaisen aikaan. Pitkien pyhien johdosta Hämeen maakuntien alueella on runsaasti myös suomalaisia matkailijoita mökkeilemässä ja sukuloimassa muualta Suomesta.

Päijät- ja Kanta-Hämeen maakunnat hyötyvät poikkeuksellisella tavalla Venäjän suunnasta tulevasta matkailusta hyvän sijainnin ja kulkuyhteyksien sekä alueen erinomaisten ostos-, lomanvietto- ja majoitusmahdollisuuksien ansiosta. Venäläismatkailijoita tiedetään odottaa muun muassa Aulangon ja Heinolan kylpylöihin, Lahden ja Asikkalan hotelleihin, Messilän, Pajulahden ja Vierumäen vapaa-ajankeskuksiin, maakuntien lukemattomiin ravintoloihin ja vuokramökkeihin sekä moninaisiin kulttuuri-, urheilu- ja elämysmatkailukohteisiin.

– Luotamme siihen, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiinnittää erityistä huomiota elinkeinonharjoittajien tasapuoliseen kohteluun ja myöntää luvan koko hakemallemme alueelle, sanoo Aaltio.

– Kauppojen kiinniolo joissakin maakunnissa tai joillakin alueilla veisi pohjaa venäläisten matkailijamäärien potentiaaliselta kasvulta. Venäläismatkailijat jättävät perinteisesti merkittävää tuloa lomamatkoillaan, Aaltio jatkaa.

Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013

Hämeen kauppakamari hoitaa muiden muassa maakuntien elinkeinoelämän edunvalvontatehtäviä, jossa ominaisuudessa poikkeuslupahakemus on laadittu sekä hakijana että maakuntien yritysten kollektiivisena edustajana.

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Hämeen kauppakamari
Niemenkatu 73, 15140 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
www.Facebook.com/K2HAM

Avainsanat:

Tilaa