Hämeen kauppakamari herättelee elinkeinoelämää kasvuun

Report this content

– Pohdimme yhdessä hallituksemme ja valiokuntiemme jäsenten kanssa, miten edistämme ja ylläpidämme Hämeessä toimivien yritysten kasvua ja kilpailukykyä, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio Hämeenlinnassa järjestetystä Vaikuttamisiltapäivästä. Päivän teemana oli Kasvua ja karismaa.  – Tilaisuuteemme osallistui yli sata elinkeinoelämän vaikuttajaa, joiden keskuudessa oli iloksemme myös paljon uusia kasvoja, Aaltio mainitsee.

Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Matti Vihervuori peräänkuuluttaa lisää resursseja kuntien elinkeinotoimille, joista niitä nyt näytetään pihistettävän. – Lisäksi byrokratia on haaste, joka tällä hetkellä luo ylimääräisiä hallinnollisia rasitteita yrityksille, Vihervuori totesi.

Hämeen kauppakamarin vaikuttamiskohteita ovat kasvua tukeva liikenteen ja maankäytön kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen, yritysten kansainvälistymisen vauhdittaminen sekä julkisen sektorin tehostaminen.

Hinku kasvaa, puhti vaikuttaa ja tarmo verkostoitua

Hämeen kauppakamarin Vaikuttamisfoorumissa heräteltiin yrityksiä, yhteisöjä ja kuntia kasvuun. Samalla kauppakamari pyrkii vauhdittamaan Hämeessä toimivien yritysten kansainvälistymistä. – Meidän jokaisen on haastettava itsemme niin hinkuun kasvaa, puhtiin vaikuttaa kuin tarmoon verkostoitua, Aaltio toteaa. – Odotamme mielenkiinnolla kasvuhakuisten yritysjohtajien, bisnesenkeleiden ja kokemusjohtajien esiinmarssia, jatkaa Aaltio.

– Koko Vanajanlinna Group perustuu kasvuun. Kun tie käy karikkoiseksi, me etsimme uuden väylän, kertoo Vanajanlinna Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Vihma.

Työ- ja elinkeinoministeriö on kehittänyt kasvuhakuisille yrityksille Kasvuväylä-palvelun. – Kasvuväylä on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on suunnitelmissa hakea kasvua kansainvälisestä liiketoiminnasta, sanoo Hämeen ELY-keskuksen yksikön päällikkö Kari Sartamo.

Merivaara Oy:n toimitusjohtaja Vesa Vihavaisen mukaan kasvuun ja kansainvälistymiseen tarvitaan rohkeutta. – Lähinaapurimaassa Venäjällä on peräti 15 miljoonakaupunkia. Merivaara on ylivoimainen markkinajohtaja niinkin kaukaisissa maissa kun Pääsiäissaaret ja Peru. Yrityksemme on mukana myös Kasvuväylä-ohjelmassa. – Verkostoitumisesta on apua ideointiin, yhteistyömahdollisuuksiin ja ennen kaikkea jokaisen ei tarvitse tehdä samoja virheitä uudelleen, Vihavainen toteaa.

– Vakuutusalalla on tapahtunut enemmän muutoksia kuin viimeisen sadan vuoden kuluessa yhteensä, kertoo liiketoimintajohtaja Heikki Lindroth LähiTapiola Loimi-Hämeestä. Moni alan yhtiö voi hakea kasvua myös yritysfuusioiden kautta.

Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
www.Facebook.com/K2HAM

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia