Handelsbanken laskee primekoron 1,05 prosenttiin

Handelsbanken Suomi laskee primekorkoaan 1,05 prosenttiin. 

Korko laskee 0,10 prosenttiyksikköä nykyisestä 1,15 prosentista. Uusi primekorko astuu voimaan 15.12.2015.

Handelsbankenin primekoron lasku johtuu yleisestä korkotason laskusta.

Lisätietoja:

Nina Arkilahti, Handelsbankenin Suomen toimintojen johtaja
Puh. +358 10 444 2700

Camilla Sågbom, viestintäjohtaja, Handelsbanken Suomi
Puh.
  +358   10 444 2787

Handelsbanken on pohjoismainen, kansainvälisesti toimiva pankkikonserni. Pankilla on toimintaa kaikkiaan 25 maassa eri puolilla maailmaa ja sen palveluksessa on yli 11 000 henkilöä. Pankki tunnetaan vahvasta yrityskulttuuristaan ja asiakaskeskeisestä, joustavasta palvelustaan. Jo vuosien ajan Handelsbanken on ollut laajan asiakastyytyväisyysvertailun kärjessä sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa (EPSI Rating). Handelsbanken on perustettu Tukholmassa vuonna 1871 ja Handelsbankenin osake on vanhin Tukholman pörssissä listattu osake. Suomessa Handelsbanken on toiminut vuodesta 1985.

Handelsbankenilla on Suomessa 46 asiakaskonttoria eri puolilla maata, pääkonttoritoiminnot Helsingissä sekä pankin rahoitus-, rahasto- ja henkivakuutusyhtiöt, Capital Markets -toiminnot, Handelsbanken Varainhoito ja Private Banking sekä arvopapereiden säilytyksestä vastaava Handelsbanken Custody. Näissä toiminnoissa työskenteli vuoden 2014 lopussa 614 henkilöä.

Tilaa

Liitteet & linkit