Pirjetta Soikkeli Handelsbanken Suomen uudeksi viestintäjohtajaksi

Report this content

Handelsbanken-konsernin Suomen toimintojen uudeksi viestintäjohtajaksi on nimitetty Pirjetta Soikkeli (MMM, MBA). 

Hän aloittaa tehtävässään 24.10.2016. Soikkeli vastaa Handelsbankenin Suomen toimintojen viestinnästä ja markkinoinnista. Hän toimii myös johtoryhmän jäsenenä.

Pirjetta Soikkeli siirtyy Handelsbankeniin Metsä Groupista, jossa hän on työskennellyt tehtävässä Vice President, Group Communications. Tätä ennen hän on työskennellyt Fortumissa kestävän kehityksen viestinnän johtajana ja Stora Ensossa viestinnän ja ulkomaankaupan tehtävissä.

Lisätietoja:

Nina Arkilahti, Handelsbanken Suomen johtaja
Puh. 010 444 2700

Handelsbanken on pohjoismainen, kansainvälisesti toimiva pankkikonserni. Pankilla on toimintaa yli 20 maassa eri puolilla maailmaa ja sen palveluksessa on yli 11 000 henkilöä. Pankki tunnetaan vahvasta yrityskulttuuristaan ja asiakaskeskeisestä, joustavasta palvelustaan. Jo vuosien ajan Handelsbanken on ollut laajan asiakastyytyväisyysvertailun kärjessä sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa (EPSI Rating). Handelsbanken on perustettu Tukholmassa vuonna 1871 ja Handelsbankenin osake on vanhin Tukholman pörssissä listattu osake. Suomessa Handelsbanken on toiminut vuodesta 1985.

Handelsbankenilla on Suomessa yli 40 asiakaskonttoria eri puolilla maata, pääkonttoritoiminnot Helsingissä sekä pankin rahoitus-, rahasto- ja henkivakuutusyhtiöt, Capital Markets -toiminnot, Handelsbanken Varainhoito ja Private Banking sekä arvopapereiden säilytyksestä vastaava Handelsbanken Custody. Näissä toiminnoissa työskenteli vuoden 2015 lopussa 612 henkilöä.